Seilori ja mä

Koska matkamme ensimmäinen vaihe on pian päättymässä, on hyvä hetki pienelle koonnille siitä, mitä tähän mennessä on tapahtunut. Reissuvalmistelumme alkoivat helmikuussa 2021 kun päätimme, että mikäli oikeanlainen vene löytyy syksyyn mennessä, lähdetään seuraavana kesänä Karibian kierrokselle. Vene löytyi heinäkuussa 2021 ja ensimmäiseen omaan kotiin tarkoitetut säästöt laitettiin viimeistä pennosta myöten veneeseen, sen varusteluun ja reissukassaan. Alkuperäisen suunnitelman mukaan startti valittiin heinäkuun alkuun, mutta ajan myötä muuttuneiden työkuvioiden johdosta lähtö tapahtui heinäkuun viimeisenä päivänä 2022. Ei onneksi mikään suuri viivytys, vuoden pituista reissua ajatellen muutos ei ollut kummoinenkaan. Jälkikäteen ajatellen valmistautumisaika reissua varten oli kokonaisuudessaan todella lyhyt. Tällaista reissua ihmiset suunnittelevat käsityksemme mukaan noin 3-5 vuotta. Matkakassan suuruus ja matkalla tehtävien veneen kunnostustöiden määrä olisi varmaan toisenlainen jos ol

Uskon, että asioita tapahtuu aina syystä. Kaikki tapahtumat, ikävätkin, ovat vain valmistautumista johonkin tulevaan hetkeen, jossa aiemmat opit tulevat tarpeeseen. Sama pätee varmasti myös kaikkiin ihmisiin ja paikkoihin, joihin elämän varrella tutustumme. Tästä syystä elämän suorittaminen ei kannata, sillä on paljon rennompaa mutta myös jännempää, katsoa mihin matka vie ihan itsestään. Suuntaviivoja täytyy toki aina välillä vähän hahmotella ja joskus ottaa askeleita tahtomaansa suuntaan. Joskus suunta saattaa olla huono, vaikka sen olisi toivonut olevan hyvä. Toisinaan tapahtuu yllättäviä juttuja, joiden olemassaolosta ei vielä hetki sitten edes tiennyt mitään. Niimpä se, että olemme juuri viettäneet kahdeksan vuorokautta pomppien ja hytkyen veneessä niin huonovointisina, että emme ole kyenneet edistämään juuri mitään niistä listan töistä, jotka oli ennen ylitystä tarkoitus toteuttaa, on vain treenannut meitä johonkin edessä olevaan koitokseen, eikä se tämän koettelemuksen jälkeen tu

Purjehdukseen, kuten moneen muuhunkin touhuun, liittyy oma slanginsa. Tätä erikoista hieroglyfi kieltä, joka ilmeisesti pohjautuu ehkä ruotsinkielisistä sanoista tai sitten ei, käytetään selvittämään kuuluuko veneellä liikkuva olento purjehtijoiden heimoon vaiko ei. Itse en koe edelleenkään identiteettini olevan purjehtija, enhän edelleenkään juurikaan edes pidä purjehtimisesta. Satun nyt vaan asumaan veneessä ja liikkumaan sillä paikasta toiseen. Joitain purjehdusslangin termejä olen kuitenkin joutunut selvittämään, jotta elämä olisi helpompaa. Olen listannut alle seuraavat, mielestäni tärkeimmät termit ja selittänyt ne siten, kuten itse olen ne ymmärtänyt. Oheista listausta ei siis kannata välttämättä käyttää opetusmateriaalina, vaikka selkokielinen selitys onkin vaikuttava. Bläkä = Tuuleton kohta tai tilanne, johon joutuessa purjevene pysähtyy. Ei toivottava tilanne siis, mutta ei myöskään vaarallinen. Sitä vaan olen monta kertaa ihmetellyt, että miksi ei voi vain sanoa tuuleton

- Auto on ollut valmistelujen avainasemassa, ilman sitä olisimme olleet pulassa. Vanhempieni vuokraama kaara on ollut kaapattuna meille ja sillä on suoritettu kaikenlaista huruajoa maisemareiteillä, mutta myös oikeasti tärkeiden tarvikkeiden hankintaa. Autoilu on kuitenkin alkanut pelottaa. Liikenne täällä Teneriffalla on kyllä melko kauhua jo itsessään, kun porukka ajaa ihan oman fiiliksen pohjalta. Kadut ovat myös kapeita ja mutkittelevat tiet eksoottisia valtavine korkeusvaihteluineen. Mutta myös auton kyydissä olo pelottaa. 80-100 km/h nopeus oli ihan järkyttävää ensimmäisenä autoilupäivänä, kun autossa ei ole tullut oltua moneen kuukauteen. Miten se vauhti tuntuukin niin kovalta? - Pyykkikone ja ilmastointi on arjen luxusta ja tätä luxusta meillä ei ole pitkään aikaan tiedossa. Vietin kokonaisen päivän pyykkirumbaa pyörittäen vanhempien vuokraamassa asumuksessa ja kyllä vaan oli melkoinen juhlapäivä se. Ilmastointi tekee olon keveäksi ja helpoksi, vaikka ulkona aurinko porottaa.

Meriseikkailu uuden miehistönjäsenen kera starttasi Espanjan Mazagonista ajallaan ja kuten oli suunniteltu. Vesitankkaus, dieseltankkaus, pohjan tarkistus ja menoksi. Keli oli aurinkoinen ja melko tyyni, joten merisairauttakaan ei ensimmäisen päivän aikana potenut kukaan (eikä kyllä muinakaan päivinä). Illan pimetessä ja ensimmäisen vahdin alkaessa tapahtui kuitenkin jotain huolestuttavaa. Vesihana alkoi nimittäin yskiä ja vedentulo lakkasi. Mitä ihmettä, missä on vika? Juurihan me tankattiin aamulla tankit täyteen niin, että vesi vaan pulppusi täyttöaukosta ilmoittaessaan olevansa täynnä. Seilori tutki tilannetta ja uskottava se lopulta oli. Yksi neljästä vesitankista oli typötyhjä, jotenkin se oli täyttövaiheessa jäänyt täyttymättä, vaikka kaikki muut tankit olivat täyttyneet. Paniikki meinasi iskeä, kolme henkilöä ja ainakin viikon merimatka edessä ja nyt vajaa sata litraa oletetuista vesivaroista olikin kadonnut taivaan tuuleen.Vielä voisi kuitenkin kääntyä takaisin. Tehtiin pieniä

Sanonta ”purjehdus on veneen korjausta eksoottisissa paikoissa” pitää täysin paikkansa. Vaikka Cruella on toistaiseksi toiminut reissumme ajan oikein mallikkaasti, on jatkuvasti ylläpitotyötä, huoltoa tai jonkin rikkoutuneen asian korjausta. Viimeisimpänä Seilori on tiivistänyt istuinlaatikon ikkunoita, vaihtanut köyden etupurjeen jalukseen ja viritellyt preventtereitä eli köysiä, jotka estävät purjepuomin pamahtamista puolelta toiselle ilman lupaa. Oma erikoistehtäväni on ollut ruorin lakkaaminen ja kyseinen tehtävä on ilmeisesti edessä vielä useita kertoja matkamme aikana, sillä lakkaus tuntuu joistain kohdista kuluvan. Vielä edessä olisi ainakin mastossa käynti ja pohjan putsaus vihreästä kasvillisuudesta. Tässä satamassa on onneksi ahkeria kaloja, jotka nautiskelevat pohjamme vehreydestä ja auttavat samalla sen putsaamisessa. Annetaan niiden nyt ensin hoitaa esityöt. Olemme nyt olleet muutaman päivän Espanjassa Mazagon nimisessä pienessä kaupungissa. Satama on valtavan kokoinen,

Seilori ja hänen mielitiettynsä Mä tunnetaan sensaatiohakuisesta purjehdusyrityksestään kohti Karibiaa.  Nyt kohupariskunta paljastaa yksityiskohtaisesti ja yksinoikeudella vain tässä julkaisussa, kuinka heidän ökylomansa Portugalin Alvorissa on sujunut. -Koska on satanut kuin viimeistä päivää, ei täällä ole tapahtunut sitten yhtikäs mitään! kommentoi Mä puhelimitse. Sateinen sää ja kovat tuulet ovat tosiaankin moukaroineet Portugalin kaikkein vähiten mielenkiintoista kyläpahasta, Alvoria, jopa vuorokauden ajan. Tyypilliseen tapaansa säätiedotukset ovat olleet ihan täyttä puuta heinää ja ukkosmyrskyjä tai tsunameita ei ole tullutkaan, vaikka taivas on ollutkin harmaana kuin nuohoomaton savupiippu jo useita päiviä. Cruellan ankkuripaikan läheisessä rannassa muuan vene oli ajautunut kovassa puhurissa puoliksi kuivalle maalle ja eräs toinen luxusjahti oli jopa uponnut niin, että vain onneton masto jäi pinnan yläpuolelle. Tämän jälkimmäisen uppoamisajankohta tosin on saattanut olla jo j

Reissua ollessa takana noin kaksi ja puoli kuukautta, on tavoitettu pääkoppaan sellainen tila, että siellä ei tapahdu paljon mitään. Ja se tuntuu oikein mukavalta. Päivät ja viikot kuluvat aivan hujauksessa ja päivien nimillä ei ole juurikaan mitään väliä. Keskiviikko ja lauantai tuntuvat samanlaisilta päiviltä, yhtä arvokkailta ja mielekkäiltä elää. Päivien sisältö vaihtelee hieman riippuen siitä ollaanko merellä, satamassa vai ankkurissa, mutta tekeminen  on pääsääntöisesti samaa eli tiivistettynä syö, nuku, huolla, purjehdi. Stressitön olotila tuntuu kummalliselta, kevyeltä ja vähän hölmöltä. Ei muista mitä on tapahtunut toissapäivää aikaisemmin ja sillä ei oikeastaan ole edes mitään väliä. On hyvä olla nyt, tässä päivässä ja hetkessä. Joka päivä ei kuitenkaan ole pelkästään ihana olo, huonosti nukutun yön jälkeen päivä on harmaa kuten kellä tahansa, missä tahansa. Mutta seuraavana päivänä sekin asia on jo unohtunut.  Ennen lähtöä suunnittelin tavoitteita joihin pyrin reissulla. Nyt

Kaikkialla haisee kalalta. Merellä haisee kalalta aamulla, kun aurinko nousee ja yön kosteus alkaa pikkuhiljaa kuivua istuinlaatikon penkeiltä. Merellä tuoksuu myös meri-ilma. Se on hyvä ja raikas tuoksu. Välillä saattaa haistaa myös jostain kamalan kaukaa tulevan palaneen hajun (ehkä metsäpalo?) tai jonkun muun hieman metalliverstaalta haisevan asian, jonka lähdettä en ole vielä keksinyt. Myös satamissa haisee kalalta ja muilta mereneläviltä oikein kunnolla. Kalastusaluksia, isoja ja pieniä, liikkuu jatkuvasti mereltä satamaan mukanaan kalanhajuinen lasti myytäväksi ravintoloihin ja kauppoihin. Satamissa ja isoimpien kalastusalusten läheisyydessä tuoksahtavat myös merilinnut. Merilintujen hajun haistaa jopa usean sadan metrin päästä, kun kalastajat painelevat rantaa kohti valtavan lintuparven saattelemina. Mereltä saapuvat alukset tuovat mukanaan myös aaltoja, jotka keikuttavat Cruellaa ikävästi ees taas. Ainoastaan keskellä yötä on hetken rauhallisempaa kun kalastajat eivät ajele ohi

Siirryttiin matkamme seuraavaan maahan, eli Portugaliin. Espanjassa oli valitettavasti liian kylmää meidän makuun, joten matkan oli jatkuttava. Koko reissulla ei ole aiemmin tarvinnut juuri kylmästä hytistä, mutta kun Espanjassa oli lähes viikon verran lämmitetty venettä öisin kamiinan avulla, ettei aamulla vastassa olisi 15 asteinen tuulahdus, oli aika siirtyä kohti etelää. Portugalista meillä kummallakaan ei ollut mitään aiempaa kokemusta, joten kuvittelimme, että varmaan jotain espanjan kaltaista on tulossa. Portugalia on nyt tätä kirjoittaessani takana vasta puolitoista vuorokautta, mutta äksöniä on jo riittänyt koko viikon edestä. Niimpä tämänkertainen blogipäivitys kuvailkoon ensivaikutelmia Portugalista. Saavuimme Povoa de Varzim nimiseen kalastajakaupunkiin iltapäivästä ja palvelu sataman henkilökunnan puolelta oli oikein mainiota. Samaan aikaan meidän kanssamme satamaan saapui myös eräs toinen vene ja valitettavasti radion kautta seurattuna heidän suuntaansa kohdistunut palvel

Biskajan jälkeinen aika Espanjassa on ollut laiskaa. Ilmeisesti akkuja on latailtu lorvailemalla viikon verran ja se on tuntunut oikein hyvältä. Coruna, jonne saavuimme Biskajalta, oli kohtuullisen vilkas ja suurikin kaupunki. Siellä olisi saanut aikaa varmasti kulumaan enemmänkin, mutta kallis satamamaksu ja lokkien valloittama laituri ajoivat meidät muutamien päivien huilin ja huollon jälkeen ankkuriin vastakkaiselle lahden poukamalle. Ja se olikin oikein hyvä valinta, sillä sen lisäksi, että lorvailu oli meille ilmaista kyseisellä rannalla muutaman yön ajan, oli siellä myös mahdollista seurailla delfiinien vekkuleita touhuja. Jokainen ankkuriin saapuva vene otettiin nimittäin vastaan kolmen hengen delfiinipartiolla. Meillä on ollut tapana koittaa käydä noin kerran viikossa mahdollisuuksien mukaan isommin ruokakaupassa, jotta sitten ei tarvitse joka välissä miettiä ruokatankkauksia tai etsiä satamaa. Näin teimme myös ennenkuin siirryimme Corunasta ankkuriin. Ruokakauppareissu onkin m

Tutustuttuamme Ranskan Calaisiin viikon verran, oli aika jatkaa matkaa. Kuten viime viikolla runollisesti ilmaisin, siirryimme Englannin kanaalia pitkin kohti Ranskan Brestiä, josta ilmeisesti usein lähdetään Biskajanlahden ylitykseen. Olimme kuitenkin jo Ranskassa pohtineet mahdollisuutta posottaa suorinta reittiä pysähtymättä Espanjaan, joten tankkasimme Cruellaan asianmukaisen määrän elintarvikkeita ennen lähtöä ja Brestin tultua kohdalle jatkoimme matkaa samoilla silmillä.  Merellä olimme aikaisemmin olleet pisimmillään kaksi vuorokautta yhtä soittoa, joten oli aika myös reenailla tulevaa Atlantin ylitystä varten ja pidentää legin eli merimatkan pituutta. Kolmannen vuorokauden kohdalla alkoikin rytmi muotoutua uudella tavalla ja meno tuntua kohtuullisen hyvältä. Nautin erityisesti yövahdeista, joissa joka yö odotti erilainen maisema ja tunnelma. Välillä kuu loimotti menemään niin että tuntui lähes päivältä, välillä taas oli synkän sumuisaa ja tihkuista. Tähdet loistavat öisin todel

Nyt täytyy kyllä tiivistää, muuten alkaa yököttää. Ei pysty pian taas harjaamaan tukkaa, eikä edes vaihtamaan sukkaa, kun meri keikuttaa. Merisairaus voi joskus viedä miehistöltä ilon, siksipä söin ensin Ranskassa sinisimpukoita kilon ja seuraavana aamuna aikaisin me vihdoin lähdettiin. Nyt meitä ajaa tuuliperäsin, Reiska. Voi kuinka mua viihdyttäisikään Seiska! Meno on pomppuista Englannin kanaalissa, koska oikeen ollaan maalissa? Ennen sitä varmaan finaalissa... Yhtäkkiä edessä onkin vene purjein, nimi sen on Zambei. Tarkkana täytyy olla, tuuliajolla, ettei törmää jolla. Vaan mikä on tahti, sen määrää merten mahti. Sillä edessä on pian hirmuinen Biskajan lahti. Kohta ehkä maistuu Espanjassa viini, ehkä meidät saattaa sinne delfiini! Olkaa hyvä, tämä mestariteos on kirjoitettu vahtini aikana Englannin kanaalissa lauantaina 10.9. Ja ei hätää, seurasin samalla myös liikennettä. Koukkasimme reitiltämme hieman lähemmäs Ranskan luoteis rannikkoa, jotta tämä masterpiece näkee päivänvaloa ma

Reissussa ollaan oltu nyt viisi viikkoa ja epämukavuusaluetta on sinä aikana revitelty kaikista suunnista suuremmaksi. Rentoa nautiskelua ei ole vielä ollut näköpiirissä, mutta opettavaisia ja maailmankatsomusta avartavia tapahtumia ja kokemuksia kylläkin. Hollannin kautta siirryimme Ranskaan, jossa poikkesimme Dunkerquessa ja tällä hetkellä majailemme Calaisin satamassa. Jäimme Calaisiin odottamaan matalapaineen siirtymistä kauemmas reitiltämme ja päätimme samalla myös käyttää muutaman päivän keskeneräisten venehommien suorimiseen. Luultavasti suurin motivaatio pysähdykselle oli kuitenkin oma henkilökohtainen tarve saada huilata ja tehdä välillä jotain ihan muuta kuin purjehtia.  Ja huili on todellakin tehnyt hyvää! Muutaman päivän mörköilin introverttinä veneessä ja energiaa riitti tasan syömiseen ja nukkumiseen. Kolmantena päivänä sain itseni jo suihkuun asti (osittain myös Seilorin hyvinvointia ajatellen) ja kohtasin mitä jumalaisimman suihkuttelukokemuksen, kun ensimmäistä kertaa

Kielin kanavaa oli odotettu kuin suurempaakin sankaria ja lopputulos oli minulle vähän lässähdys. Seilorille paikka olikin jo tuttu, hän oli kanavassa käynyt useasti ennenkin, ei tosin purjeveneellä. Kanavan suulta ajetaan sulkuun, johon kiinnitytään köysillä ja sitten odotellaan muutamankymmentä minuuttia ja ajetaan ulos sulusta. Siinä se, ei mitään dramaattista vedenpaisumusta ja pyörteitä joiden mukaan olisi vaara lähteä sinkoilemaan. Suurin draama sulussa syntyi siitä, kun fendarit eli veneen ulkopuolelle roikkumaan laitettavat turvatyynyt oli kiinnitetty meidän toimesta turhan korkealle ja se aiheutti kiinnitysreunaa lähestyttäessä pientä kontaktia laiturin ja veneen kyljen välillä. Cruellasta jäi kanavan ensimmäiseen sulkuun pieni punainen maalivana muistoksi.  Kokonaisuutena kanava oli visuaalisesti melko puuduttavaa katseltavaa, pelkkää ojanpiennarta ja pusikoita sen ympärillä. Gieselaun kanavan sululla vietimme ensimmäisen yön kanavassa ja se oli kyllä oikein nätti ja rauhalli

-Utön saarella tapasin ensimmäiset meduusat, ihmettelin onko Suomessa meduusoita. Kyllä on. Korvameduusa hengailee Itämeressä ja on ainoa Suomessa tavattava meduusa. Ruotsissa, Tanskassa ja Saksassa on tullut myös vastaan enenevässä määrin. Ihmiselle on kuitenkin vaaraton, joten nou hätä. -Suomessa ja ruotsissa hintataso on suht samanlainen, Tanskassa kalliimpaa, Saksassa halvempaa. -Itämerellä on "tuulivoima puistoja", tämä yllätti tietämättömän. Ei sinänsä tuulivoiman valjastaminen energiaksi, vaan se, että keskellä merta nököttää tuulimyllyjä isossa parvessa vettenpäällä. Ilmeisesti myllyt on kiinni pohjassa, eli ties kuinka syvällä (useimmiten kaikuluotain on näyttänyt syvyydeksi jotain 16-60m välillä). Itämeren keskisyvyys on googlen mukaan noin 54 metriä. Jokatapauksessa, hullultahan se näytti kun siellä keskellä ei mitään tönötti myllyjä tiuhassa. -Ruotsissa ja Saksassa nähty sotakalustoa. Sotalaivat ajelee rehvakkaasti kovalla vauhdilla ohi ja niitä on parempi väistää