Reissutunnelmia kaikilla aisteilla

Kaikkialla haisee kalalta. Merellä haisee kalalta aamulla, kun aurinko nousee ja yön kosteus alkaa pikkuhiljaa kuivua istuinlaatikon penkeiltä. Merellä tuoksuu myös meri-ilma. Se on hyvä ja raikas tuoksu. Välillä saattaa haistaa myös jostain kamalan kaukaa tulevan palaneen hajun (ehkä metsäpalo?) tai jonkun muun hieman metalliverstaalta haisevan asian, jonka lähdettä en ole vielä keksinyt. Myös satamissa haisee kalalta ja muilta mereneläviltä oikein kunnolla. Kalastusaluksia, isoja ja pieniä, liikkuu jatkuvasti mereltä satamaan mukanaan kalanhajuinen lasti myytäväksi ravintoloihin ja kauppoihin. Satamissa ja isoimpien kalastusalusten läheisyydessä tuoksahtavat myös merilinnut. Merilintujen hajun haistaa jopa usean sadan metrin päästä, kun kalastajat painelevat rantaa kohti valtavan lintuparven saattelemina. Mereltä saapuvat alukset tuovat mukanaan myös aaltoja, jotka keikuttavat Cruellaa ikävästi ees taas. Ainoastaan keskellä yötä on hetken rauhallisempaa kun kalastajat eivät ajele ohi. Silloinkin haisee kalalta.

Erilaisia tuntemuksia herättää myös jatkuva fyysinen epätasapaino kehon ja veneen suhteen. Keinuva liike on pienissä määrin jo tottumuksen kautta huomaamatonta, mutta isompi liike tuottaa isomman duunin pitää itsensä koossa ja pystyssä. Ihan makuuasentokin on raskas, jos vastustaa keinuvaa liikettä. Rentoutuminen on haastavaa ja liikkeen aiheuttama jännitys uuvuttaa ja alkaa esimerkiksi vatsassa kramppaamaan pitkään jatkuessa. Päässä huojunta tuntuu siltä, kuin olisi liian humalassa. Tästä johtuen ei varmaan ole juuri tehnyt mieli juhlimassa käydä viimeaikoina. Kosteutta vastaan on myös tehtävä jatkuvasti erilaisia toimenpiteitä. Illalla ikkunaluukut on suljettava ajoissa, muuten pedissä odottaa kostean nihkeät lakanat. On kuitenkin muistettava tuulettaa päivällä yön jäljiltä, koska kosteutta kertyy jokatapauksessa. Paperiset jauho- ja sokeripussit alkavat nuhjaantua rikki ja avonaiset varrasleivät vettyvät. Yöllä merellä ei näe enää tuulilasista läpi kuten alkumatkasta Itämerellä, kun koko lasi on aivan kuin sateen jäljiltä. Jos unohtaa lenkkarit yöksi ulos, on aamulla vastassa märät tossut. Sadetta ei sentään olla saatu niskaan juuri lainkaan ja melko harvoin on osunut päälle mitään pärskeitäkään vielä. Vahingossa ei olla myöskään mereen päädytty kastumaan, ei edes maihinnousuveneellämme, joka meikäläisen harjoitteluajossa meni Seilorin mukaan "ihan miten sattuu".

Veneessä täytyy tarkkailla joitain asioita kuuntelemalla, sillä kaikkea ei ole mahdollista nähdä. Merellä pimeässä tai sumussa kalastusaluksen moottorin äänen voi kuulla jo kaukaa, vaikka itse paattia ei vielä näy missään. Pimeässä istuinlaatikossa purjeen jalusköydestä irtoavan ja lattialle putoavan sokan kilahduksen kuulemalla pystyy paikallistamaan karkualaisen ennenkuin on liian myöhäistä ja se hukkuu iäksi. Tuulen vasta kuuleekin, se vinkuu mastoa pystyssä pitävissä vanteissa, paukuttaa ja läpsyttää purjeita miten sattuu, hurisuttaa tuulimyllyä, joka takoo meille sähköä ja läiskyttää aaltoja veneen kylkiin liikuttaessa. Sitten on tietysti kaikki nitinät ja natinat veneestä, kolisevat ja kilisevät astiat ja jokin kiinnittämättä jäänyt tavara, joka rytisee pitkin lattioita. Moottoria täytyy myös kuulostella tarkasti, soinnin on oltava hyvä, ei ylimääräisiä rohinoita tai jurnutuksia. Autopilotista kuuluu tasainen naksutus, jonka sitoo yhteen onnenpyörän pyöräytykseltä kuulostava suhahdus, kun ruori hakee paikkaansa. Yöllä ankkurissa ollessamme ja Seilorin nukkuessa sikeästi, kuuntelen monesti laahaako ankkuri, onko lähelle tulossa jokin vene, käykö pilssipumppu tai piippaako jokin hälytin, että olemme liikkuneet liikaa. Viimeisimmässä vaihtoehdossa saan tökätä Seilorin hereille ja jäädä itse lämpöisen peiton alle odottamaan tilannetarkistuksen tulosta. Tämä on ollut hyvä jako, joudunhan kuitenkin kukkumaan hereillä milloin mistäkin äänestä johtuen. Pääasia kuitenkin, että joku havahtuu erikoisiin tai normaalista poikkeaviin ääniin, jotka usein kertovat että jotain on hullusti. Parasta onkin, kun sataman kohina jää taakse ja rauhallinen, yhdestä suunnasta pitkän aikaa puhaltava möytätyyli kuljettaa venettä tuuliperäsimen avulla. Tällöin ei kuulu moottorin ääntä, ei autopilotin naksutusta eikä purjeiden läpsettä. Ei kuulu yhtään mitään. Ja silloin saattaa kuulla jotain niinkiin mahtavaa, kuin delfiinin tai jopa valaan huokauksen sen noustessa pintaan hengittämään. Sellaista ääntä en ole kuullut koskaan ennen eikä sitä oikein voi kuvailla muutakuin huokauksena.

Teimme yhden vuorokauden mittaisen matkan Portugalin Portosta yhteen "Euroopan surffipääkaupungeista", Penicheen (jep, tuota nimeä on vaikea sanoa ilman että se kuulostaa vaan ihan tosi väärältä...). Yö purjehdus tuntuu tarjoilevan joka kerta siisteimpiä kokemuksia. Kuun valossa aallokko näyttää kimaltavan satumaisella tavalla ja lemppariksi muodostunut tähtipöly ihastuttaa veneen perävanassa. Tällä kertaa delfiinien yöllinen show veneen vierellä kisatessa sai myös uudenlaisen lisämausteen, kun myös delfiinien perässä näkyi tähtipölyvana! Kuu valaisi juuri sopivasti niin, että ihan veneen vierellä olevat delfiinit pystyi näkemään melko selkeästi. Pimeässä meressä hohtava plankton jätti nopealiikkeisen delfiinin perään kaasuvanan, josta pystyi seuraamaan näiden vekkulien ystävien touhuja myös pidempään, kuin mihin oma silmä olisi muutoin pystynyt. Ja ne tosiaan kaahailivat menemään kuin viimeistä päivää. Piruetteja, käännöksiä, hyppyjä ja suhahduksia. Parasta viihdettä yövahtiin. Delfiinit palasivat myös aamulla, jolloin niiden valkoisena hohtavan mahapuolen ja harmaamman selkäpuolen pystyi erottamaan kirkkaassa vedessä todella selkeästi. Cruellan keulassa kyykkimällä pystyi katsomaan niitä suoraan silmiin ja näkemään kuinka ne nappasivat pinnassa ilmaa päässään olevan ilma-aukkonsa kautta.

Portugali on maistunut meille ihan hyvin. Ravintoloissa ei ole ollut suurta onnea, välillä eteen on sattunut tosi tylsiä ja laimeita juttuja. Toisinaan on kuitenkin onnistanut, esimerkiksi Porton liepeillä söimme oikein maukkaan tapaslautasen ilmakuivattuine kinkkuineen ja oliiveineen. Port viiniäkin maistettiin drinkin muodossa Duoro joen rannalla, drinkin nimi oli Porto Sunset. Pienet vihreät paprikat, bell pepperit ovat olleet kokeilussa Espanjan ja Portugalin keittiöiden innostamana. Helppoja ovat valmistaa ja hyvän makuisia. Ja jälkiruokia täällä kyllä arvostetaan, sokeriöverit saa vedettyä vaikka yömyöhään ja joka kylässä on useita kahviloita, jotka pursuavat herkkuja kakuista ja vohveleista valtaviin suklaapatukoilla koristeltuihin jäätelöannoksiin. Tästä tykkään. Mutta kyllä se niin on, että suomalainen kaipaa suomalaista ruokaa. Hernaripurkkeja on säästelty erikoistilanteisiin ja Turun sinappi kruunaa kokonaisuuden. Pinaattikeittoa on ollut ikävä ja kummallinen mämmin himokin on iskenyt. Onneksi monia tuttuja ruokia pystyy valmistamaan Cruellan omassa keittiössä ja tänäänkin meitä on ilahduttanut tuttu ja turvallinen jauhelihakeitto sekä vispipuuro ( visparin puolukat sovelsin puolukkahillosta). Että sellaisia terveisiä vaan kotijoukoille, että hernareita mukaan kun tuutte kylään!