Ihan tavallinen viikko

Biskajan jälkeinen aika Espanjassa on ollut laiskaa. Ilmeisesti akkuja on latailtu lorvailemalla viikon verran ja se on tuntunut oikein hyvältä. Coruna, jonne saavuimme Biskajalta, oli kohtuullisen vilkas ja suurikin kaupunki. Siellä olisi saanut aikaa varmasti kulumaan enemmänkin, mutta kallis satamamaksu ja lokkien valloittama laituri ajoivat meidät muutamien päivien huilin ja huollon jälkeen ankkuriin vastakkaiselle lahden poukamalle. Ja se olikin oikein hyvä valinta, sillä sen lisäksi, että lorvailu oli meille ilmaista kyseisellä rannalla muutaman yön ajan, oli siellä myös mahdollista seurailla delfiinien vekkuleita touhuja. Jokainen ankkuriin saapuva vene otettiin nimittäin vastaan kolmen hengen delfiinipartiolla.

Meillä on ollut tapana koittaa käydä noin kerran viikossa mahdollisuuksien mukaan isommin ruokakaupassa, jotta sitten ei tarvitse joka välissä miettiä ruokatankkauksia tai etsiä satamaa. Näin teimme myös ennenkuin siirryimme Corunasta ankkuriin. Ruokakauppareissu onkin melkoinen operaatio matkalla ollessa. Homma lähtee siitä, että valitaan päivä kyseiselle toimitukselle ja metsästetään google mapsista tai silmämääräisesti etukäteen soveltuva elintarvikeliike. Sitten taivalletaan kohteeseen ostoslistan, rinkan ja hiertämättömien kenkien kanssa. Corunassa käytettiin ennenkuulumatonta tyyliä ja otettiin oikein reissun ensimmäinen taksi kohteeseen, joka tälläkertaa sijaitsi hieman kauempana kuin aikaisempien reissujen kohteet (isommat kaupat ovat yleensä edullisempia ja niissä on parempi valikoima). Kiitollisina vilkuteltiin taksiautoilijalle kaupan pihassa, eikä tietenkään tajuttu pyytää taksia odottamaan meitä. Myöhemmin todettiin, että olisi varmaan kannattanut. Shoppailureissu alkoi espanjaksi käydyn huutoriidan seuraamisella, kun myyjä heitti erästä herrasmiestä ulos kaupasta heti aamusella, mikä lie ollut erimielisyyden syynä. Kovasti myyjä meillekin tilannetta lihahyllyillä pahoitteli ja näytti helpottuneelta, kun hoksasi ettemme olleet tajunneet hölkäsen pölähtämää väittelyn sisällöstä. Kotimaan ulkopuolella on jännittävää käydä ruokakaupassa. Voi löytyä vaikka mitä jännää. Säilykepurkeissa hengailevat makkarat, ihan kaikki on säilöttävissä jos tarpeeksi haluaa -säilykkeet, vale lanttu joka olikin ehkä mukulaselleri ja liha- sekä leipomustuotteet jotka säilyvät 50-vuotis syntymäpäivääsi asti, saavat aina uudelleen ihmettelemään ruokateollisuuden monimuotoisuutta. No, kun herkut on kerätty rinkkaan ja lompakkoa kevennetty, on aika lähteä sen päiväiselle pyhiinvaellukselle eväiden kanssa, että risut ja oksat pois. Kun huomaat olevasi keskellä teollisuusalueita jossain kaupungin laidalla ja taksin taksia ei näy missään, ei auta kuin pistää töppöstä toisen eteen. Ylämäki, alamäki, ylämäki, paussi. Ja sama uudelleen. Kyllähän se taksi sitten lopulta löytyi rautatieaseman edestä ja kiikutti meidät loppumatkan veneelle. Kiitokset vaan Seilorille vahvoista hartioista ja rinkkavalmistajalle kestävästä rinkasta. Tällä viikolla Seilori on lunastanut monta niskahierontaa.

Kuluneella viikolla on tehty muutamia päivämatkoja rantojen vieriä pitkin, jotta pysyttäisiin poissa miekkavalaiden reiteiltä. Ollaan saatu nauttia kalastajien huonosti merkityillä pyydyksillä miinoitetusta reitistä.  Viihdettä on tarjoillut karaoke ja erityisesti suomi klassikot. Matkakaiuttimesta kun päräyttää Leevi and the Leavingsit soimaan, niin sitä alkaa hoilottaa mukana ihan huomaamatta. Ja Seilori on osannut sanat myös melko hyvin, joten yhteislauluksihan se on mennyt. Vaikka kumpaakaan meistä ei ole varsinaisella lauluäänellä lahjottu, niin eipä tuolla ole väliä, kun kahdestaan esiinnytään. Alla katkelma yhdestä meitä puhutelleesta kappaleesta, jos haluatte päästä mukaan tunnelmaan.

"Teen sulle temput ja paskannan porealtaaseen

ja näillä terrori-iskuilla sut hulluksi teen
Kun säädän ATK-laitteiston epävireeseen
ja syötän koiralle NMT:n

Toiset etsii tikapuita taivaaseen -oivoi-
Toiset sammuttavat auringon
Toiset tekee tihutöitä toisilleen -oivoi-
Toiset tuhoavat viidakon -sen mitä jäljellä on-"

Leevi and the Leavings, Tikapuut taivaaseen

Corme nimisen kylän edustalla jätettiin Cruella ankkuriin ja soudeltiin maihinnousuveneellä syömään paikallinen lounas työmaaruokalaan. Se oli sellainen herkku, että ei muistella sitä sen enempää. Lyhyesti sanottuna siinä ei ollut varmaan mitään mikä ei olisi ollut säilykepurkista. Eipä ollut onneksi kallis. Cormessa ihmeteltiin muutaman päivän ajan myös rantakallion luolaa ja Seilori korjaili purjetta, joka oli hieman repsahtanut johonkin. Päivän merimatkan ja jännittävän kallioiden ja kivien välistä pujottelun jälkeen (oikaistiin kalastajien käyttämää reittiä mereltä kohti satamaa) päädyttiin yöksi ankkuriin ja lopulta Cabo de Cruz nimisen pikkupaikan satamaan. Uskon vahvasti, että tämä on nyt se tosi elämän Lakania, josta kirjoitin Ruotsissa. Pyykkiviidakko on muutaman viikon pesukoneettomuuden jäljiltä taas melkoinen ja taidetaan olla ainoat vierasveneilijät koko satamassa. Satamamaksuakaan eivät ensin huolineet, "huomenna, huomenna" oli rennosti ottaneen satamamestarin kommentti kun Seilori yritti tyrkyttää rahaa visiittimme maksamiseksi. 

Viikonlopun kunniaksi ( ja sen että päästiin taas pitkästä aikaa suihkuun) päätettiin oikein hurjastella ja mennä ravintolaan illalla. Koko matkan ajan ollaan tuskailtu sisäisen kellon kääntämisen kanssa, kun täällä maailmalla ihmiset tuppaavat syömään hirveän myöhään, vasta silloin kun me oltais jo menossa nukkumaan. Siinä yhdeksän aikaan illalla alkaa sitten olla jo silmät ristissä ja kamala nälkä. Saatiin hienosti yhdistettyä pyykinpesu ja ravintolaillallinen, kun kylän lähes ainoa ravintola sijaitsee tuossa satamatoimiston kyljessä, heti pyykkituvan vieressä. Ei muutakun koneellinen pyörimään ja menua tutkailemaan. Olen opiskellut espanjaa sanan päivässä reissumme alusta saakka. Ruokasanasto on juuri treenattavana, mutta tunnistan toistaiseksi vasta joitain sanoja tai sanaryhmiä, kuten lihat ja kalat. Tästä syystä käytämme vielä apuna Seilorin puhelinta ja google kääntäjää, joka kääntää näppärästi menukortista napatun kuvan suomeksi. Täysin aukottomasti tähän taktiikkaan ei kuitenkaan kannata luottaa, sillä eilenkin meitä tuli vastaan melkoisen villejä uusia ruokalajeja. Maistuisiko esimerkiksi; pulpo messut media pulpo, xouba pieni sardiini tai vaikkapa hauhettu kantori? Jätettiin mikälie haudutettu kanttori tilaamatta ja nautittiin lautasellinen langustiinoja, katkarapuja jotka päihittivät koollaan kyllä perinteisen punaisen suomi-rapusenkin. Näitä ei kuitenkaan kannata tilata ensitreffeillä, kuoriminen on sotkuista puuhaa ja heikompaa saattaa hirvittää, kun seuralainen alkaa kaivella rapusen peräsuolta lautaselle. Seilorikin ensin kauhuissaan yökkäili, kun luuli minun popsivan kyseisen rämmäleen huiviini, olisi kuulemma voinut olla ihan mahdollista kun olen niin kaikkiruokainen. Maistoi kuitenkin langustiinaa lopulta ja ihan vaikutti tyytyväiseltä. Aterian kruunasi juhlallisesti munapala kermalla (google kääntäjä). Parempi opiskella niitä ruokasanoja niin ei tarvi arvailla mitä se oli.