Näistä olen iloinnut

Reissussa ollaan oltu nyt viisi viikkoa ja epämukavuusaluetta on sinä aikana revitelty kaikista suunnista suuremmaksi. Rentoa nautiskelua ei ole vielä ollut näköpiirissä, mutta opettavaisia ja maailmankatsomusta avartavia tapahtumia ja kokemuksia kylläkin. Hollannin kautta siirryimme Ranskaan, jossa poikkesimme Dunkerquessa ja tällä hetkellä majailemme Calaisin satamassa. Jäimme Calaisiin odottamaan matalapaineen siirtymistä kauemmas reitiltämme ja päätimme samalla myös käyttää muutaman päivän keskeneräisten venehommien suorimiseen. Luultavasti suurin motivaatio pysähdykselle oli kuitenkin oma henkilökohtainen tarve saada huilata ja tehdä välillä jotain ihan muuta kuin purjehtia. 

Ja huili on todellakin tehnyt hyvää! Muutaman päivän mörköilin introverttinä veneessä ja energiaa riitti tasan syömiseen ja nukkumiseen. Kolmantena päivänä sain itseni jo suihkuun asti (osittain myös Seilorin hyvinvointia ajatellen) ja kohtasin mitä jumalaisimman suihkuttelukokemuksen, kun ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen sain nauttia suihkusta, jonka vedenpaine oli omiin mieltymyksiini täydellinen. Ah. Sen jälkeen, kun vuokrakämppä maaliskuun lopussa hukattiin pois, en voi sanoa kertaakaan päässeeni niin täydelliseen vedenpaineeseen, -lämpötilaan ja yksityisyyteen samalla  suihkuttelu kerralla. Tämä jos jokin on aihe, joka ansaitsee ihan oman kappaleensa täällä blogissa, sillä asia jota arjessa tulee arvostaneeksi liian vähän on miellyttävä peseytymismahdollisuus. Kun on puolisen vuotta luikkinut ties missä kiertolais tee-se-itse ratkaisuissa, joissa useimmiten tulee vain kylmää vettä tai vettä tulee ehkä vain nimeksi, arvostus suihkua kohtaan kasvaa. Ja sitten viimeinen kuukausi, kun suihkuun on päässyt parhaimmillaan kaksi kertaa viikossa. Noniin, peseytyminen on hieno mahdollisuus.

Muita asioita joista olen viime päivinä iloinnut ovat olleet muun muassa: isoin pehmis jonka olen koskaan syönyt, valtava mekaaninen lohikäärme joka tuli vastaan kadulla, se että olen ollut merisairauden sijaan tolpillani ja pystynyt tekemään itse ruokaa halutessani ja Seilorin kanssa vietetty yhteinen aika maalla ollessa, sillä merellä touhu on molemmilla totisempaa. Minua ilahdutti myös iloinen keskustelu ranskalaisen ekotuotekauppiaan kanssa. Kauppias kehui aksenttiani tervehtiessäni ja keskustelimme varmaan parikymmentä minuuttia ranskaksi. En ymmärrä sanaakaan ranskaa, poislukien se Bonjour. Ranskalaiset eivät myöskään ole (ainakaan kaikki) ärtyneitä ja ilkeitä meitä ulkolaisia kohtaan, tästä minua oli peloteltu ja panikointi asian suhteen osoittautui ainakin tässä tapauksessa turhaksi. 

Täällä ranskassa olen myös inspiroitunut kahdesta uudesta duunista. Näin työttömän silmin esimerkiksi mekaanisen lohikäärmeen kuljettaja tai ranskalainen roskakuski resonoivat kovasti. Ensin mainittua tuskin tarvitsee sen enempää selitellä, kukapa ei haluaisi olla työkseen lohikäärme kuski. Roskakuskin työ taas on ollut täälläpäin melko sensaatiomainen näky. Avaan tätä hieman. Ravintoloista kasataan kaikki roskat ja pahvit suoraan tien poskeen ravitsemusliikkeen eteen. Ei aikaakaan, kun roska-auto karauttaa paikalle. Kuski ei liikahdakkaan paikaltaan, mutta auton takana roikkuvat kaksi tiimityön ammattilaista hyppäävät keräämään roskat ja lastaavat ne sisään autoon ja matka jatkuu. Sen lisäksi, että työtä voi tehdä mukavasti kaverin kanssa, on bonuksena valtava suosio katujen varsilla. Ranskalaiset roskakuskit nimittäin näyttävät aivan suoraan Magic Mike leffasta tupsahtaneilta lihaksensa öljynneiltä mies viihdyttäjiltä. Siis vau! Tiukkoihin neonvärisiin shortseihin ja t-paitaan pukeutuneet päiväunien miehet roikkuvat roska-auton takaa molemmille puolille katua kuin sirkustaiteilijat ja vilkuttavat suosiotaan osoittavalle kansalle. Kyllä siinä huuli pyöreänä jäi suomineito tuijottamaan, kun tällainen yllättävä show tarjoiltiin ihan yllättäen keskellä katua. Ja tämä on tosi. Tällainen konsepti kiitos myös suomeen. 

Olemme myös tavanneet muutamia suomalaisia seurueita, jotka ovat matkalla samaan suuntaan kuin me. Vertaistuki ja asioista puhuminen on ollut kumman terapeuttista. Yhtäkkiä joku toinen onkin samassa elämäntilanteessa tai ainakin samankaltaisten asioiden äärellä kuin me. Joku ihan oikeasti ymmärtää miltä tämä tuntuu, on ajatellut samanlaisia asioita kuin me valmistautuessa ja kohtaa jatkuvasti samoja huolen, pelon tai ilon aiheita. Me ei olla ollenkaan ainoita, vaan eteenpäin mentäessä tulee vastaan yhä enemmän saman suunnan valinneita. Ja vaikka tämä suunta selkeästi haastaa ainakin meikäläistä ihan äärirajoille asti, niin valitsen jatkaa ja koitan muistaa ajatella iloa tuottavia asioita. Erään uuden tuttavan sanoin, juonikkaita tuulia sinne kaikille!