Olemmeko vain kärttyjä kummituksia?

Uskon, että asioita tapahtuu aina syystä. Kaikki tapahtumat, ikävätkin, ovat vain valmistautumista johonkin tulevaan hetkeen, jossa aiemmat opit tulevat tarpeeseen. Sama pätee varmasti myös kaikkiin ihmisiin ja paikkoihin, joihin elämän varrella tutustumme. Tästä syystä elämän suorittaminen ei kannata, sillä on paljon rennompaa mutta myös jännempää, katsoa mihin matka vie ihan itsestään. Suuntaviivoja täytyy toki aina välillä vähän hahmotella ja joskus ottaa askeleita tahtomaansa suuntaan. Joskus suunta saattaa olla huono, vaikka sen olisi toivonut olevan hyvä. Toisinaan tapahtuu yllättäviä juttuja, joiden olemassaolosta ei vielä hetki sitten edes tiennyt mitään. Niimpä se, että olemme juuri viettäneet kahdeksan vuorokautta pomppien ja hytkyen veneessä niin huonovointisina, että emme ole kyenneet edistämään juuri mitään niistä listan töistä, jotka oli ennen ylitystä tarkoitus toteuttaa, on vain treenannut meitä johonkin edessä olevaan koitokseen, eikä se tämän koettelemuksen jälkeen tunnu enää missään. Tai ainakin tuntuu vähemmän pahalta, kuin olisi muuten tuntunut.Teneriffan eteläpäässä Los Cristianos nimisen kaupungin edustalla oli muuten ihan mainiota viettää aikaa, ankkurissa sai olla ilmaiseksi ja kelit olivat aurinkoisia, mutta kammottava ristiaallokko kuritti siis aivan jatkuvasti ja ihan yötä päivää. Meripahoinvoinnista kärsivälle ainoa mahdollinen asento oli vaakataso ja siitäkin huolimatta pää meni ihan juntturaan ja silmissä alkoi sumeta. Myös seilori koki ennakoimattomasti käyttäytyvän aallokon aiheuttamaa pahoinvointia ja voimattomuutta. Öisin oli turha kuvitella nukkuvansa, joten joka päivä olimme entistä väsyneempiä. Teneriffalla on kuitenkin melko huonosti ankkuripaikkoja ja koska satamat olivat olleet aivan täynnä viime aikoina, emme voineet kuin odottaa, että joulukuun alku koittaisi ja pääsisimme varaamaamme paikkaan Santa cruzissa.



Cruella Los Cristianosin edustalla.


Jälkeenpäin tuo "hukkaviikko" näyttäytyy kummallisena koettelemuksena, jonka aiheuttama hidaste ei kuitenkaan näyttele kovin suurta roolia reissumme kulussa. Sää nimittäin päätti meidän puolestamme, että Atlantin ylityksen aika ei ole vielä ainakaan viikkoon ja tuulia saa toistaiseksi odottaa. Lisäaika rästihommien tekemiselle ja rankasta viikosta toipumiselle, tulee tarpeeseen. Harmi homma ylityksen viivästyminen, olisihan se ollut jo kiva päästä lähtemään, mutta toisaalta ehtiihän sitä viikonkin päästä! Ja kuinka ollakkaan, yksi lisä viikko Kanarialla johti siihen, että saammekin vielä ystäviä yllätysvisiitille ennen kuin vaihdamme mannerta. Niin vaan loksahtelee asiat paikoilleen ja menee just niinkun pitääkin.

Toinen kohdalle osunut esimerkki haastavien ja voimaannuttavien asioiden balanssissta tapahtui pyykkituvassa. Jo toista kertaa tällä reissulla pyykit jäivät pesukoneen vangeiksi. Operaatiota oli ensin valmisteltu käymällä varta vasten läheisen kaupan tiskillä vaihtamassa viiden euron seteli viideksi euron kolikoksi, sillä pyykkituvan koneet toimivat ainoastaan euron kolikoilla, joita piti olla viisi kappaletta. Järkevästi ajoitettu pyykkikoneen pyöräytys suunniteltiin suihkureissun yhteyteen ja koska ohjelman keston piti olla 30 minuuttia, olisi pyykit samalla reissulla vietävissä takaisinpäin veneelle. Vaan eipä mennyt homma taaskaan ihan niin helposti. Kun koneessa luki viisi minuuttia, alkoi saippuavaahto täyttää luukun alalaitaa. Tässä kohtaa ajattelin, että hieman on outoa. Siinä kohtaa, kun yksi minuutti jäljellä -kuvake oli välkkynyt ruudulla jo 10 minuuttia, aloin ymmärtää, että homma on taas leviämässä lapaseen. Onneksi mukava ranskasta kotoisin oleva kanssapyykkääjä mies toi pyykkituvan harmauteen ja vangittujen pyykkien tuottaman ärsytyksen keskelle valoisaa energiaa ja ryhtyi avustamaan pesukoneen auki hakkeroimisessa. Seilorikin saapui paikalle tutkimaan tilannetta. Kolmeen pekkaan siinä sitten urakoitiin, näpyteltiin kaikki näppäimet läpi, jyskättiin ja ryskytettiin ja yritettiin virtapiuhaa irrottamalla resetoida tuota julmuri konetta, joka oli ottanut vaatteemme panttivangikseen. Noin vartin taistelun kuluttua, ranskan vahvistuksen etsiessä ohjeita netistä, kokeili Seilori vielä kerran ottaa töpselin irti ja kiskaisi samalla ovesta. Ja kappas, sehän aukesi! Meillä oli koneellinen litimärkiä vaatteita, puolillaan likavettä täynnä olevassa pesukoneen rummussa ja nolla yhden euron kolikkoa, jotta olisimme voineet tuikata vaateressut uudelle kierrokselle viereiseen koneeseen. Ärsyttävää, turhauttavaa, mutta toisaalta ei nyt lopulta niin paha. Ranskalaisen rauhallinen asenne ja lämmin auttavainen lähestymistapa tekivät ainakin minuun suuren vaikutuksen ja kohtaamisesta jäi niin hyvä fiilis, että pitkäksi venynyt pyykkireissu ei harmittanut lopulta juuri lainkaan. Eihän siinä oikeastaan ollut edes mihinkään kiire. Seilori lähti kylille metsästämään lisää roposia ja minä jäin pyykkitupaan viettämään laatuaikaa vetisten rääsyjen kera. Ei muutakun seuraava rundi tässä huvilaitteessa käyntiin ja katsotaan kuinka tällä kertaa käy!

Neljän kuukauden ajan olen pohdiskellut sitä, millainen tyyppi oikein mahdan olla. Kirjoitin tästä ennen lähtöä blogitekstin ”Kuka minä olen?”. Vastausta en ole ihan vielä saanut täysin selvitettyä, mutta joitain piirteitä olen onnistunut jo löytämään. Siinä arjessa, jota olen viime vuosina elänyt, olen kantanut liian usein mukana väsymystä, kiirettä, riittämättömyyttä ja epävarmuutta. Asioiden ja elämän suorittaminen ja jatkuva vaatimus eteenpäin pyrkimisestä kumpuaa jostain yhteiskunnan, elinpiirin tai minun itseni sisältä. Ei varmaan yllätä ketään, että tuloksena on ollut kärttyisä kummitus, joka pinna kireällä höyryää aikataulusta toiseen. Tunnistatko tästä ehkä myös itsesi?

Jos tunnistat, niin suosittelen jarruttamaan välittömästi. Aika on nimittäin sellainen asia, jota ei ole loputtomasti. Toisilla se loppuu ennemmin ja toisilla myöhemmin. Kaikilla se loppuu väistämättä joskus. Oman pään asetusten muuttaminen sellaisiksi, että pystyy tekemään asioita siksi koska haluaa, eikä siksi että pitää, on tähänastisen elämäni suurin oivallus. Sellainen tyyppi haluan olla ja tällä hetkellä pääsääntöisesti myös olen. Vaikka aika täällä reissussa kuluu ihan yhtä nopeasti kuin kaikilla muillakin ihmisillä ympäri maailmaa, on ajankäyttö nyt erilaista kuin aiemmin. Teen enemmän niitä asioita joista pidän ja vähemmän niitä mistä en pidä ja jos aikani vaikkapa huomenna loppuisikin kokonaan, en jäisi kaipaamaan tai katumaan mitään. Ei tietenkään ole mahdollista, että kaikki lopettavat työnsä ikuisiksi ajoiksi ja lähtevät palmun alle lojumaan. Mutta kuinka paljon töitä tekee, mitä töitä tekee ja miten elämänsä ja tekemisensä muuten järjestää, on oleellista. Unelmien työpaikassakin voi uupua ja viikon jokaisen päivän aikatauluttamalla kivoista asioista saattaa tulla pakkopullaa ja energiasyöppöjä. Kaikille kaikkialla maailmassa ei valitseminen ole mahdollista, mutta sinulle saattaa olla. Olisiko siis mahdollista valita siten, että elämä olisi laiffimpaa?  Itse olen kuluneina kuukausina nauttinut kirjoittamisesta ja lukemisesta, viettänyt aikaa Seilorin kanssa, matkustanut tunteja merellä kuunnellen mielenkiintoisia podcasteja ja ennenkaikkea kuluttanut aikaa itseni kanssa juuri niin paljon tai vähän kun olen kulloinkin halunnut. Olen käyttänyt aikaani juuri oikeisiin asioihin, ollut enemmän läsnä ja enemmän tietoinen siitä mitä ajattelen ja tunnen. Vähemmän kärttyinen kummitus, enemmän minä. Kumpi sinä olet ollut viime aikoina?



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Nähdään toisella puolella!

Mitä vuosi purjevenessä maksoi ?

Eläimellistä menoa Biskajalla