Valas jalkahoitolassa

Meriseikkailu uuden miehistönjäsenen kera starttasi Espanjan Mazagonista ajallaan ja kuten oli suunniteltu. Vesitankkaus, dieseltankkaus, pohjan tarkistus ja menoksi. Keli oli aurinkoinen ja melko tyyni, joten merisairauttakaan ei ensimmäisen päivän aikana potenut kukaan (eikä kyllä muinakaan päivinä). Illan pimetessä ja ensimmäisen vahdin alkaessa tapahtui kuitenkin jotain huolestuttavaa. Vesihana alkoi nimittäin yskiä ja vedentulo lakkasi. Mitä ihmettä, missä on vika? Juurihan me tankattiin aamulla tankit täyteen niin, että vesi vaan pulppusi täyttöaukosta ilmoittaessaan olevansa täynnä. Seilori tutki tilannetta ja uskottava se lopulta oli. Yksi neljästä vesitankista oli typötyhjä, jotenkin se oli täyttövaiheessa jäänyt täyttymättä, vaikka kaikki muut tankit olivat täyttyneet. Paniikki meinasi iskeä, kolme henkilöä ja ainakin viikon merimatka edessä ja nyt vajaa sata litraa oletetuista vesivaroista olikin kadonnut taivaan tuuleen.Vielä voisi kuitenkin kääntyä takaisin. Tehtiin pieniä laskelmia ja todettiin, että veden pitäisi kaikesta huolimatta riittää. Varotoimina tiskaus siirtyisi merivedellä tehtäväksi operaatioksi ja vessan hanaan asetettiin käyttöön pumpun sijaan jalkapumppu, eli niin sanotusti säästöliekki päälle. Kahdestaan kapitaanin kanssa tehtiin päätös, että matkaa on turvallista jatkaa näin. Aamulla tilanne avattiin myös miehistölle, jonka edustaja oli tapahtumahetkellä nukkumassa lentomatkan univelkoja.

Koko matkan ajan meillä oli sään suhteen lempeä ja lämmin meininki. Öisin loisti kirkas tähtitaivas ja valtava kuu, joka kasvoi täydeksi merellä olomme aikana. Uutena oppina maailmasta tuli ymmärrys siitä, että välillä kuu laskee kesken yön ja valuu horisonttiin aivan kuten aurinkokin iltaisin. Kai se tekee joskus lyhyempiä vuoroja ja painuu vapaiden viettoon. Ensimmäisinä iltoina taivaalla oli oudon pakoilevan kuun lisäksi myös äksöniä, kun tähdet kirjaimellisesti räjähtelivät menemään melkoisella valoilmiöllä varustettuina. Tähti ensin ikäänkuin putosi ja sitten säkenöiden räjähti kuin ilotulistusraketti.Välillä istuinlaatikkoa valaisi myös uusi lelumme, Iridium go. Kyseessä on satelliitin kanssa keskusteleva masiina, jonka avulla säätiedot oli mahdollista latailla merellä silloinkin, kun netti ei enää muutoin olisi puhelimessa riittänyt. Seilori näytti Taru sormusten herrasta – sarjan klonkulta istuessaan slaavikyykyssä pimeässä yössä istuinlaatikon penkillä ja pidellessään kirkkaana hehkuvaa laitetta kuin suurinta aarrettaan. Kaikenlaisia vepstaakeja sitä on keksitty. Laite toimi säätietojen antajana hyvin, mutta muut ominaisuudet aiheuttivat hieman ahdistusta. Sähköpostin välityksellä tapahtuva yhteydenpito kotiväkeen on toki hieno mahdollisuus, mutta samalla se rikkoo jotain tärkeää ja oleellista merimatkalta, nimittäin sen tunteen, kun voi keskittyä vaan läsnäolevaan hetkeen. Jatkossa itsekkäistä syistä sähköposti saattaakin unohtua aina välillä kiinni.

Yhtenä aamuvahtina nautiskelin itsekseni jalkahoidosta muiden nukkuessa ja auringon vasta noustessa. Yksinkertaisuudessaan jalkahoito toteutetaan nostamalla ämpärillä merivettä istuinlaatikkoon ja laittamalla jalat ämpäriin. Hoitava ja kuoriva, sekä ihanasti raikastava toimenpide piristi mieltä niin, että päätin hienovaraisesti vaatia myös miesväen jalkahoitolani asiakkaiksi. Niimpä varpaiden kynnet leikattiin, kintut liotettiin saavissa ja kuollut iho rapsutettiin pois ja lopuksi suoritettiin vielä voitelu laadukkailla luonnonmukaisilla voiteilla. Kyllä meinaan oli varmasti sillä hetkellä Pohjois-Atlantin paras (ja ainoa) jalkahoitola. Merinäköala jatkuvasti jokaiseen suuntaan ja aurinko paistoi menemään niin että hiki virtasi. Vaan tietysi juuri sen saman hetken valitsi eräs valas näyttäytyäkseen. Valtavan kokoinen selkä vilahti meren pinnalle muutaman kerran selkäevän kera ja sitten mötkylä painui taas veden alle. Tätä toistui useita kertoja. Näiden ilmestymisten välissä valas kuitenkin pysytteli aivan pinnan tuntumassa, niin että sen varjon/hahmon pystyi erottamaan muutaman kymmenen metrin päässä. Utelias vieraamme saikin aikaan melkoisen shown muutaman tunnin visiitillään, sillä jalkahoitolan asiakkaathan eivät malttaneet millään pysyä penkeissään tarvittavaa liotusaikaa, vaan pomppivat ja säntäilivät joka suuntaan kameroineen. Välillä tilanteen luuli jo rauhoittuneen, kun valas katosi hetkeksi näkyvistä, mutta taas hetken kuluttua se töräytti ilmaa ilmanottoaukostaan hieman lähempänä kuin edelliskerralla ja pelästytti jalkahoitolan asiakkaat niin, että ämpäristä levisi vesi pitkin lattioita. Kyllähän valasta oli hieno katsella ja vielä niinkin läheltä. Hetken jo pohdittiin että mahtaako se haluta paritella meidän veneemme kanssa, kun niin kovin jaksoi liehitellä lähistöllä. Toisaalta, ehkä me vain olimme jääneet tuulen tyynnyttyä sen kotiin hidastelemaan ja se ihmetteli koska aiomme poistua. Jokatapauksessa, loppuun suoritettujen miesväen jalkahoitojen jälkeen jalkahoitola suljettiin siltä päivältä muilta asiakkailta, sillä hoitolan pitäjä tarvitsi hermolepoa.





Kalastuksen suhteen matkamme oli värikäs. Ensimmäisenä iltana jo söimme ensimmäisen makrilli päivällisen, kun jälleen kerran mainio viehe, jonka saimme matkan varrella tapaamaltamme seikkailija pariskunnalta, toimi kuin unelma. Valitettavasti seuraavina päivinä kohtasimme haasteen, jonka kanssa piti hetki painia, että saatiin lisää sapuskaa. Viehe nimittäin narrasi kyllä toisenkin makrillin, yhden tonnikalan ja jopa doradon, mutta kalojen nostaminen veneeseen asti ei sujunut rimpuilevien fisujen kanssa ihan suunnitelmien mukaan ja vonkaleet pääsivät karkaamaan viime hetkillä pälkähästä takaisin mereen. Innostuksen, jännityksen ja epätoivon hetkien jälkeen meidät kuitenkin palkittiin viimeisenä matkapäivänämme, juuri sopivasti ennen päivällisen teon alkua. Seilori nappasi reippaan kokoisen doradon ja sekavan säätämisen, liian kalliin doradolle juotetun viskin ( viinan voimalla kalan rauhoittaminen on vähän moraalittoman kuuloista, mutta sanottakoon että arvostimme kovasti saalistamme ja omat taidot eivät vetäneet vielä vertoja täysissä voimissaan sätkivälle luontokappalleelle) ja sotkuisen fileoinnin jäljiltä meillä oli matkan odotetuin ja voitonriemuisin illallinen. Täydellinen ajoitus kaikinpuolin, jääkapissa ei ollut enää jäljellä muuta kuin nakkeja.

Kolmen hengen miehistöllä matkanteko sujui odotettua helpommin. Yöunien kesto piteni, kun vahteja jakoi useamman tyypin kesken ja päivälläkin oli mahdollista huilata aina silloin kun siltä tuntui. Yöunia häiritsi ainoastaan purjeiden kammottava pauke muutamana yönä, jolloin hätäpäissäni silmäpussien kasvaessa nappasin aamuyöstä kuulosuojaimet päähäni. Vähän epämukavaa niillä oli nukkua, mutta ihanasti hiljeni maailma ympärillä hetkeksi. Cruellassa tilaa riitti kolmelle sen verran, että päät eivät ihan yhteen kolisseet, mutta neljällä hengellä vene olisi kyllä jo melko täynnä. Ruuan laitossa yksi suu lisää ei vaikuttanut kovinkaan suuresti eikä miehistömme muutenkaan valittanut turhista. Ei edes silloin kun hänet oli kahlittu köyden päähän kannelle tiskaamaan. No, kahleet oli lähinnä turvaamassa veneessä pysymisen ja tiskarin hommakin oli omatoimisesti valittu. Ei täällä nyt sentään ihan hirviöitä olla. Kommenttina kysyttäessä purjehdusreissun antia oli ytimekäs ”tää venehän on ihan latikaisessa” (latikainen=vinossa). Jep, niinhän se taitaa olla.

Kanarian saaria lähestyttäessä meillä oli katsottuna eräs satama, jonne oli tarkoitus rantautua matkan jäljiltä. Meiltä oli kuitenkin jäänyt huomaamatta, että tähän aikaan vuodesta täälläpäin on jo aika sakki talvehtijoita ja pian Atlantin yli suuntaavia veneilijöitä. Niimpä moni satama osoittautui täydeksi ja Teneriffan rantaviivaa piti suhata jonkun matkaa etelään, ennenkuin löytyi vapaa paikka satamasta. Lisämiehistö saatiin lopulta ajoissa rantaan ja jopa suihkuun, ennen kuin hän jatkoi matkaa julkisilla kohti lentokenttää ja takaisin Suomeen. Me jäimme Seilorin kanssa ihmettelemään, että täällä ollaan ja mitäs sitten seuraavaksi.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Nähdään toisella puolella!

Mitä vuosi purjevenessä maksoi ?

Eläimellistä menoa Biskajalla