Jännittävä Portugali

Siirryttiin matkamme seuraavaan maahan, eli Portugaliin. Espanjassa oli valitettavasti liian kylmää meidän makuun, joten matkan oli jatkuttava. Koko reissulla ei ole aiemmin tarvinnut juuri kylmästä hytistä, mutta kun Espanjassa oli lähes viikon verran lämmitetty venettä öisin kamiinan avulla, ettei aamulla vastassa olisi 15 asteinen tuulahdus, oli aika siirtyä kohti etelää. Portugalista meillä kummallakaan ei ollut mitään aiempaa kokemusta, joten kuvittelimme, että varmaan jotain espanjan kaltaista on tulossa. Portugalia on nyt tätä kirjoittaessani takana vasta puolitoista vuorokautta, mutta äksöniä on jo riittänyt koko viikon edestä. Niimpä tämänkertainen blogipäivitys kuvailkoon ensivaikutelmia Portugalista.

Saavuimme Povoa de Varzim nimiseen kalastajakaupunkiin iltapäivästä ja palvelu sataman henkilökunnan puolelta oli oikein mainiota. Samaan aikaan meidän kanssamme satamaan saapui myös eräs toinen vene ja valitettavasti radion kautta seurattuna heidän suuntaansa kohdistunut palvelu ei ollut ihan niin kovin avuliasta. Mahtoiko olla, että eri maiden lipuilla sai erilaista palvelua? Täytyy ilmeisesti olla hieman varuillaan asian suhteen. Cruella saatiin kuitenkin hienosti kiinni laituriin ja catwalkiksi kutsuttu laiturinpätkä veneen sivulla vaikutti ihan ehjältä ja siistiltä, ei mennyt jalka läpi laudoista, niinkuin Seilorille kävi aikaisemmin Espanjassa. Päätettiin että painutaan illaksi ruokailemaan ja hakemaan hieman ruokatäydennystä ennen isompaa kauppareissua. 

Ensimmäinen erikoisuus, jonka satamassa kohtasimme, oli sormenjälkitunnistuksella toimivat portit satama-alueella. Laiturilta piti kulkea portin läpi, jotta pääsi isolle veneiden hautausmaan näköiselle kentälle, jonka läpi kulkemalla pääsi päärakennukselle. Päärakennuksen ovesta piti päästä sisään, jotta voi mennä toiselta puolelta rakennusta ulos. Ja jokaisen oven kohdalla avaaminen tapahtui Seilorin sormenjäljellä. Itse en ollut käynyt ilmoittamassa meitä sisään, joten omaa sormenjälkeäni ei ollut kirjoihin ja kansiin tallennettu. Piti siis mennä samaa matkaa, jos mieli päästä sisään tai ulos alueelta. Eihän me meinattu millään päästä siitä päärakennuksesta pihalle, seistiin orpoina ovella ja pälyiltiin, että mihin se sormi nyt pitää laittaa. Joku tuli sitten näyttämään taikatempun, tästä kyseisestä ovesta ulospäin pääsi ihan vaan painamalla nappia. Tietysti...

Ovesta ulos päästyämme oltiinkin sitten taas jossain kummallisella teollisuusalueen näköisellä ja jokapuolella oli ikäänkuin varastojen ovia. Paineltiin eteenpäin ja kun nähtiin rappuset, jotka näyttivät lähtevän ylöspäin, eli meidän näkökulmasta katutasolle, niin kiivettiin ne ylös ja paineltiin portista pihalle. Ja kappas, tajuttiinkin olevamme varaston katolla! Katoltahan ei päässyt siis mihinkään, miksi kummassa sinne edes oli reitti ja portaat, ei maisema ainakaan ollut kovin kummoinen. Oltiin lähdössä takaisinpäin ja Seilori esitteli sormenpäitään portin lukijalle, mutta sepäs ei auennutkaan enää ollenkaan. Siellä oltiin sitten, varaston katolla jumissa. Ehdin jo mielessäni käymään läpi tulevan hyisen yön tuulelta suojattomalla katolla ja toisaalta katkenneet jalat, kun alan hyppiä alas muutaman metrin korkuisen rakennuksen katolta. Onneksi Seilori on ratkaisujen mestari ja bongasi melko nopeasti kohdan, jota pitkin voisimme päästä poistumaan siten, että katon ja maan väliin jäisi mahdollisimman lyhyt matka. Juuri kun pohdittiin kuinka meikäläinen saadaan puntattua ensin ylöspäin eräälle korokkeelle ja sitten taas alaspäin kohti maata, hoksasimme, että aidan virkaa hoitava pelti oli siltä kohtaa kattoa siirrettävissä ja sen välistä pääsi pujahtamaan kadulle astumalla vain noin 10 cm alaspäin. Se vaikutti kestettävissä olevalta urheilusuoritukselta. Vaan kun tilanteesta helpottuneena kaahasin pellin kulman ympäri, olikin vastassa karhun kokoinen ukkeli lorottelemassa pellin reunaan! Paha sanoa kumpi siinä enemmän järkyttyi, herra joka oli mielestään katsonut turvallisen pisupaikan ja yllättyneenä kiskoi nyt sepalustaan kiinni voivotellen ,vai minä, joka kohtasin heti edellisen uhkatilanteen jälkeen seuraavan ja meinasin saada kuset päälleni.

Portugalin katukuva oli heti selvästi erilainen, kuin mihin Espanjassa olimme tottuneet. Tunnelmaa voisi kuvailla sekä arkkitehtuurin, että ihmisten osalta rosoiseksi. Talot ja kadut ovat vähän sen näköisiä, että joku on lakannut hoitamasta niitä. Ympäristö ei sinänsä ole epäsiisti, mutta nuhjuinen. Useampia kodittoman näköisiä tyyppejä on tullut vastaan ja yhden petikin näytti olevan ovisyvennyksessä. Mukavia ovat silti kaikki olleet, eikä ole mitenkään erityisemmin tuntunut turvattomalta. Portugali voisi olla vähän niinkuin Espanjan huumeita käyttävä isoveli, joka kuitenkin rujosta ilmeestään huolimatta vaikuttaa oikein sympaattiselta. Ilmeisesti portugalilaisilla on myös aikojen saatossa ollut ihan tajuton määrä ylimääräisiä kaakeleita, sillä niitä on ihan jokapaikassa! Talojen seinistä hautausmaan kivetykseen kaikki on kaakeleilla päälystetty. Ihan vekkulin näköisiä kyllä, mutta joku roti nyt sentään. 

Iloinen yllätys oli, että tämä kyseinen kaupunki on osoittautunut melko vilkkaaksi ja eläväiseksi paikaksi. Ravintoloita on yllin kyllin ja erityisesti sushiravintoloita joka nurkalla. Sellaista mekin testasimme ja noutopöytä systeemi olikin mahtava kokemus. Tarjolla oli niin jos jonkinlaista palleroa ja nyyttiä. Hieman ihmettelin, kun raakaa lihaa oli melko isoina klöntteinä pöydän toisessa päässä ja erilaisia simpukoitakin vaikka millä mitalla. Mietin, että kaikenlaista ne täälläkin syövät, mutta itsesuojeluvaisto onneksi esti viime hetkellä lappaamasta raa´an näköisiä mereneläviä lautaselle. Ihan hyvä niin, sillä jossain vaiheessa tajuttiin ruokien tosiaan olevan raakoja, ne kuului kerätä lautaselle ja käydä antamassa kokille paistettavaksi. Olisivat nekin kyllä ihmetelleet, että on nuo suomalaiset vulgaaria kansaa kun olisi riivitty raakaa lihaa ja simpukoita pikkunälkään.

Tänään tultiin kauppareissulla erään ostoskeskittymän ohi ja poikettiin sisälle katsomaan mitä sieltä löytyy. Useita pikkuputiikkeja sisältävä käytävä oli täynnä lastenvaateliikkeitä. Olikin hieman erikoista, kun käytävä tuoksahti samalta kuin jossain Virolaisessa satamamarketissa konsanaan. Tupakan käry oli suorastaan häiritsevä ja käytävän perältä löytyikin pubi, jossa ilmeisesti sisätilassa tapahtuva tupakointi oli okei. Ilmeisesti tupakoivat perheet lapsineen voivat shoppailun lomassa käydä huilaamassa drinkin ääressä.

Koirissa täällä on myös jotain outoa. Ne näyttävät kaikki enemmän tai vähemmän kapisilta ja sotkuisilta ja ne vain makaavat liikahtamatta paikoillaan. Silmät korkeintaan liikkuvat. Ja tämä sama toistuu on sitten kyseessä ulkona yksin liikkuva hurtta tai jonkun pihamaalla rötköttävä hauva. Kummallisin oli valtavan kokoinen, ainakin ison koiran kriteerit täyttävä ruffe, joka istui kuin kana orrella piha-aidan päällä tasapainoillen ja haukkui menemään. En tiedä mitä tämä portugali vielä tuo tullessaan, mutta odotan innolla.