Seilori ja mä

Biskajan jälkeinen aika Espanjassa on ollut laiskaa. Ilmeisesti akkuja on latailtu lorvailemalla viikon verran ja se on tuntunut oikein hyvältä. Coruna, jonne saavuimme Biskajalta, oli kohtuullisen vilkas ja suurikin kaupunki. Siellä olisi saanut aikaa varmasti kulumaan enemmänkin, mutta kallis satamamaksu ja lokkien valloittama laituri ajoivat meidät muutamien päivien huilin ja huollon jälkeen ankkuriin vastakkaiselle lahden poukamalle. Ja se olikin oikein hyvä valinta, sillä sen lisäksi, että lorvailu oli meille ilmaista kyseisellä rannalla muutaman yön ajan, oli siellä myös mahdollista seurailla delfiinien vekkuleita touhuja. Jokainen ankkuriin saapuva vene otettiin nimittäin vastaan kolmen hengen delfiinipartiolla. Meillä on ollut tapana koittaa käydä noin kerran viikossa mahdollisuuksien mukaan isommin ruokakaupassa, jotta sitten ei tarvitse joka välissä miettiä ruokatankkauksia tai etsiä satamaa. Näin teimme myös ennenkuin siirryimme Corunasta ankkuriin. Ruokakauppareissu onkin m

Tutustuttuamme Ranskan Calaisiin viikon verran, oli aika jatkaa matkaa. Kuten viime viikolla runollisesti ilmaisin, siirryimme Englannin kanaalia pitkin kohti Ranskan Brestiä, josta ilmeisesti usein lähdetään Biskajanlahden ylitykseen. Olimme kuitenkin jo Ranskassa pohtineet mahdollisuutta posottaa suorinta reittiä pysähtymättä Espanjaan, joten tankkasimme Cruellaan asianmukaisen määrän elintarvikkeita ennen lähtöä ja Brestin tultua kohdalle jatkoimme matkaa samoilla silmillä.  Merellä olimme aikaisemmin olleet pisimmillään kaksi vuorokautta yhtä soittoa, joten oli aika myös reenailla tulevaa Atlantin ylitystä varten ja pidentää legin eli merimatkan pituutta. Kolmannen vuorokauden kohdalla alkoikin rytmi muotoutua uudella tavalla ja meno tuntua kohtuullisen hyvältä. Nautin erityisesti yövahdeista, joissa joka yö odotti erilainen maisema ja tunnelma. Välillä kuu loimotti menemään niin että tuntui lähes päivältä, välillä taas oli synkän sumuisaa ja tihkuista. Tähdet loistavat öisin todel

Nyt täytyy kyllä tiivistää, muuten alkaa yököttää. Ei pysty pian taas harjaamaan tukkaa, eikä edes vaihtamaan sukkaa, kun meri keikuttaa. Merisairaus voi joskus viedä miehistöltä ilon, siksipä söin ensin Ranskassa sinisimpukoita kilon ja seuraavana aamuna aikaisin me vihdoin lähdettiin. Nyt meitä ajaa tuuliperäsin, Reiska. Voi kuinka mua viihdyttäisikään Seiska! Meno on pomppuista Englannin kanaalissa, koska oikeen ollaan maalissa? Ennen sitä varmaan finaalissa... Yhtäkkiä edessä onkin vene purjein, nimi sen on Zambei. Tarkkana täytyy olla, tuuliajolla, ettei törmää jolla. Vaan mikä on tahti, sen määrää merten mahti. Sillä edessä on pian hirmuinen Biskajan lahti. Kohta ehkä maistuu Espanjassa viini, ehkä meidät saattaa sinne delfiini! Olkaa hyvä, tämä mestariteos on kirjoitettu vahtini aikana Englannin kanaalissa lauantaina 10.9. Ja ei hätää, seurasin samalla myös liikennettä. Koukkasimme reitiltämme hieman lähemmäs Ranskan luoteis rannikkoa, jotta tämä masterpiece näkee päivänvaloa ma

Reissussa ollaan oltu nyt viisi viikkoa ja epämukavuusaluetta on sinä aikana revitelty kaikista suunnista suuremmaksi. Rentoa nautiskelua ei ole vielä ollut näköpiirissä, mutta opettavaisia ja maailmankatsomusta avartavia tapahtumia ja kokemuksia kylläkin. Hollannin kautta siirryimme Ranskaan, jossa poikkesimme Dunkerquessa ja tällä hetkellä majailemme Calaisin satamassa. Jäimme Calaisiin odottamaan matalapaineen siirtymistä kauemmas reitiltämme ja päätimme samalla myös käyttää muutaman päivän keskeneräisten venehommien suorimiseen. Luultavasti suurin motivaatio pysähdykselle oli kuitenkin oma henkilökohtainen tarve saada huilata ja tehdä välillä jotain ihan muuta kuin purjehtia.  Ja huili on todellakin tehnyt hyvää! Muutaman päivän mörköilin introverttinä veneessä ja energiaa riitti tasan syömiseen ja nukkumiseen. Kolmantena päivänä sain itseni jo suihkuun asti (osittain myös Seilorin hyvinvointia ajatellen) ja kohtasin mitä jumalaisimman suihkuttelukokemuksen, kun ensimmäistä kertaa