Seilori ja mä

Heti maanantaina alkoi tulla vastaan viitteitä siitä, että alkava viikko tulisi olemaan haasteellinen. Veneellä olo ahdisti, halusin pois pienestä tilasta ja oikeastaan koko elämästäni hetkeksi. Mikään ei tuntunut miltään, ei ollut selkeää tavoitetta ja asiat olivat päässäni sekaisin ja sikinsokin. Vatsan pohjassa tuntui ikävä paine, jonka tiesin johtuvan epämukavasta ja stressaavasta tilanteesta. Olimme olleet paikoillamme liian pitkään ja paikassa jossa emme olisi enää halunneet olla. Veneessä oli riittänyt asennettavaa, siivottavaa ja touhuttavaa jokaiselle viikon päivälle ja molemmat aloimme olla jo kypsiä veneessä kököttämiseen. Seilori oli jo ostanut ja asentanut meille uudet aurinkopaneelit rikki menneen tilalle, värkkäillyt makuuhuoneen kattoluukkuun uuden ilmanvaihtoventtiilin ja järjestänyt tuuliperäsimen rikkoutuneen osan huoltoon. Viimeisimpänä olimme tyhjänneet siivouskomeron ja varaston aikomuksenamme vain järjestää ne uudelleen. Ikäväksemme löysimme moottorin pakoputkest

Matkalla St.Lucialta Martiniquelle näimme matkamme kolmannen delfiinilajin. En ole toistaiseksi saanut selville lajikkeen nimeä, mutta lyttykuonoisia ja vaaleanpunaisella mahalla varustettuja olivat. Ensimmäiset kaksi lajia, joita on tullut vastaan ovat olleet common dolphin eli perus delfiini ja pullonokkadelfiini. Lyhyellä merimatkalla saarien välillä seurattiin valtavien merilintujen raivokasta kalastusta, kun ne syöksyivät suoraan veteen tai jahtasivat lentokaloja veden pinnalla. Aallokko oli äkäistä ja sain jälleen pitkästä aikaa nauttia oikein kunnon matkapahoinvoinnista. Onneksi Sainte Anneen ja Le Mariniin johtava lahti tuli nopeasti vastaan ja meno rauhoittui. Voisin kuvailla tätä lahtea ruuhkaisaksi. Luulimme että Rodney Bayssa oli paljon porukkaa, mutta se oli totisesti väärin luultu. Täällä on jengiä kun pipoa ja omaa ankkuripaikkaa sai oikein etsiä veneiden väleistä. Matkaa satamaan jää jonkin verran ja jos mielii veneeltä maihin, täytyy ensin ajella loputtomalta tuntuva

Puolitoista viikkoa ollaan nyt ihmetelty St.Lucian meininkejä. Ensimmäinen viikko oltiin veneellä ankkurissa ja käytiin maissa vain poikkeamassa dinghyllä. Viikko siihen tarvittiin, että toipui ylityksen väsymyksestä siihen kuntoon, että alkoi taas muu maailma kiinnostaa. Ensimmäisen viikon aikana siivoilin venettä pikkuhiljaa ja totuteltiin päivien kuumuuteen (päivällä 28-31 astetta). Seilori puuhasteli rauhaksiin joitain korjausjuttuja. Sukeltelin myös raaputtamassa veneen pohjasta sinne kasvaneita barnakkeleita. Hapenottokykyä täytyy vielä treenailla, että pääsen köliin asti sukeltamalla. Öisin lämpötila laskee ihanan viileään +23, joten öisin on saanut nukuttua hyvin. Turistia rahastetaan tällä saarella kyllä ihan huolella. Ensimmäisten päivien aikana, kun rahayksikkö (itä-karibian dollari) ei ollut vielä ihan hallussa, tehtiin hulppeita ostoksia isolla rahalla. Vesimeloni 30 euroa ja viisi omenaa kympillä. Ruokakauppareissun jälkeen kuittia tutkiessa todettiin myös monen muun evä

Kirjoitan tätä päivitystä St.Lucialla, Rodney Bayn lahdelle ankkuroituneena. Olemme siis päässeet perille Karibialle, ylittäneet Atlantin ja toteuttaneet erään reissumme suurimmista tavoitteista ja merkkihetkistä. Kummallista kyllä, Atlantin ylitys ei tunnu enää yhtään niin suurelta ja mahtavalta uroteolta, kuin miltä se ennen ylitystä tuntui. Ehkä siksi, että monet muutkin reissupurjehtijat, joiden matkaa seuraamme somessa, ovat suoriutuneet kyseisestä urakasta ja tapahtuma näyttäytyy meille siksi nyt kovin yleisenä ja normaalina touhuna. Ehkä pää ei ole vielä käsittänyt tapahtunutta tai kenties aika kultaa jo muistoja ja silottelee kokemusta kevyemmäksi. Olemme saaneet paljon mukavia viestejä ja onnitteluita ihmisiltä, jotka ovat eläneet mukana matkassamme ylityksen ajan. Tuntuu silti liioittelulta tehdä tästä isoa numeroa. Sen sijaan ylityksen aikaisten tapahtumien, ajatusten ja tunteiden jakaminen tuntuu järkevältä. Kaikkia tuntuu kiinnostavan, mitä siellä merellä sitten oikein tap