Seilori ja mä

Helmikuu 2022 Kevättä alkaa olla näköpiirissä vaikka räntää tulee vielä ihan olan takaa. Ystävänpäivän kunniaksi täräytin vihdoin liikkeen, jota olin odottanut pääseväni tekemään jo viimeiset kolme vuotta. Irtisanoin kämpän. Jiihaa! Sitä murjua ei kyllä tule ikävä. Sinänsä asunnossa ei ollut suurempia vikoja, sen rakennusteknisessä puolessa sen sijaan lähes kaikki. Erityisen surkea huoltofirma kruunasi komeuden. Onneksi kerrostaloelämä on pian historiaa ja kuukauden kuluttua raahaillaan viimeiset tavaroiden rippeet (ne joita ei ole vielä myyty torin kautta pois) mökille talteen ja aloitetaan virallisesti kodittoman elämä. Se tuntuu todella vapauttavalta ja ihanalta. Mitä enemmän roinaa ja materiaa ympäriltä katoaa, sitä helpommalta tuntuu hengittää.  Jännäksi tilanteen tekee myös se, että mökillä (jossa saamme siis majailla lähtöön saakka) ei tällä hetkellä ole keittiötä eikä saunaa. Juoksevaa vettä tai sisävessaa siellä ei ole koskaan ollutkaan, joten niitä ei osaa edes kaivata. Mutta

Tammikuu 2022 Vuosi alkoi railakkaissa merkeissä, kun onnistuin jallittamaan itselleni uuden työpaikan. Halleluja! Voimaantumisen määrällä ei ollut rajaa kun marssin irtisanomaan itseäni vanhasta duunista ja aloin harjoitella asioista luopumista. Luopumista on tiedossa nimittäin paljon. Sen lisäksi, että työpaikan vaihdos on ensiaskel kohti sitä tosiasiaa, että reissuun lähdetään (lähtöön on noin puolivuotta aikaa) on se myös henkisen hyvinvoinnin kannalta huomattava muutos oikeaan suuntaan. Keväälle on tiedossa niin paljon puurtamista veneenlaiton ja reissuvalmistelujen suhteen, että työ ei vaan voi olla suossa tarpomista siinä rinnalla. Työmatkan lyhentyessä huomattavasti, voin myös laittaa meidän toisen auton hetimmiten myyntiin.  Ensi kuussa olisi myös tarkoitus vihdoin irtisanoa vuokrakämppä, jotta maaliskuun loppuun mennessä päästään irti asumisen kuluista. Vuokranmaksun, kotivakuutuksen, sähkönsiirron ja sähkölaskun, autopaikan, bensakulujen, autovakuutuksen ja huoltokulujen pud

Joulukuu 2021 Viime viikot ovat olleet hiljaiseloa ja uuteen totuttelua. Seilori lähti taas maailmalle ja vitsi että se teki kipeää. Vaikein lähtö tähän mennessä, vaikka lähtöjäkin on jo vuosien varrella useampi kertynyt. En tiedä miksi se tällä kertaa tuntuikin niin raskaalta. Ensimmäiset päivät eristäydyin täysin omiin oloihini ja suoritin jo perinteeksi muodustuneen rituaalin eli tavaroiden piilottelun. Aina kun Seilori lähtee reissuun, siirrän kaikki mahdolliset hänestä muistuttavat asiat piiloon. Tekee liian pahaa muistaa ikävä joka kerta, kun katsoo toista peittoa tyhjäksi jääneessä parisängyssä tai takkia naulakossa. Niimpä siis siivoan ympäristön sen näköiseksi, kuin asuisin yksin. Ensimmäiset  illat olivat pahimpia, meinasi iskeä suorastaan paniikki ja teki mieli vaan peruuttaa koko tilanne ja huutaa että en pysty tähän. Huutoitkut ja hysteriat onneksi laantuivat viikkojen edetessä ja jäljelle jäi vain ontto olo ja tunne siitä, että jotain puuttuu.  Seiloriin yhteydenpito on a