Seilori ja mä

Tapasin Hugon ensimmäisen kerran pesutuvassa telakkamme lähellä. Tajusin liian myöhään, että pesukone ei toimi viiden sentin kolikoilla ja minulta uupui siis alle euron verran käypiä rahoja saadakseni masiinan päälle. Pesutuvassa oli samaan aikaa eräs noin neljissäkymmenissä oleva mies, joka oli ystävällisesti tervehtinyt minua saapuessani ovesta sisään. Niimpä päätin kysyä olisiko hänellä vaihtaa rahoja sopivampaan muotoon, ja olihan hänellä. Siinä hetken pohdittuamme, miten rahaa tulisi liikutella meidän kesken, päätti hän lahjoittaa minulle kokonaisen euron verran ilman mitään vastineita. Sovimme, että toisella kertaa sitten toisin päin. Tämän jälkeen istuimme hiljaa noin 30 minuutin ajan tuijottaen molemmat omia pesukoneitamme. Hänen koneessaan pyöri oranssit lenkkarit ja minulla mekkoja ja Seilorin kalsarit. Toisen kerran näin Hugon viereisellä urheilukentällä lenkkeilemässä. Kävelin itse sisärataa ja hän juoksi ulkorataa. Suunta meillä oli sama, joten emme varsinaisesti kohdanne

Huristelimme vuokra autolla ympäri Saint Martinin saarta ja tuuletimme hieman telakalla kuumentuneita ja pölyttyneitä aivojamme. Auto oli pieni valkoinen kippo, joka ei huokunut erityisemmin luksusta, mutta siinä oli ilmastointi! Halleluja! Ihanan viileää ilmaa ilmastointi räppänöistä puhkuen suuntasimme saaren ranskalaiselta puolelta alankomaiden puolelle ja kohti pääkaupunkia Philipsburgia. Aurinko porotti keskipäivän kuuminta kärytystään, eli ulkona oli ainakin 30 astetta hikistä. Kapeat kadut olivat tukossa autoista, joita oli parkkeerattu tien varsille. Löysimme kuitenkin hieman syrjemmästä parkkipaikan ja jatkoimme kävellen kohti rantakatua. Puikkelehdittuamme lukuisten halpavaatteita myyvien rättikauppojen ohitse, löysimme meren ja valkoisena hohtavan rantahiekan. Auringon, meren ja valkoisen hiekan muodostama kirkkaus sattui silmiin ja kuumana hehkuva ilma tuntui tukalalta. Varjoa ei näkynyt missään ja kurkkua kuivasi. Täällä jos jossain kärventyisimme muutamassa hetkessä totaa

Veneen rakentelu täällä Saint Martinin laguunin telakalla yli 30 asteen lämpötiloissa ei ole ollut kovin hohdokasta tai motivoivaa. Inspiraatiolle ja ajatuksille ei ole ollut aikaa, joten myöskään uutta tekstiä ei ole syntynyt. Mutta ei hätää, sillä julkaisemattomia tarinoita löytyy kyllä juuri tällaista hetkeä varten. Karmaiseva kauhutarina Guodeloupen Les Saintes saarilta siis ikäänkuin mainoskatkoksi tähän väliin. Pitäkää hatuistanne kiinni! Ps. Tarina on osittain fiktiota, vaikka perustuukin tosi tapahtumiin. Oli kirkas ja aurinkoinen päivä, kun saavuimme tuon asumattoman ja karun saaren edustalle veneellämme. Ilma seisoi tunkkaisen kuumana ja ilmassa oli outo väreily. Paikka näytti kuitenkin kauniilta ja päätimme lähteä tutkimaan saarta tarkemmin, pääsisimmehän samalla hieman jaloittelemaan. Kiinnitimme dinghyn rannan tuntumassa kasvavaan puuhun ja lähdimme kävelemään kohti polkua, joka nousi kohti saaren harjannetta. Otettuamme vasta muutamia askeleita kuivien ja rapisevien leht

Antiqualla hulluteltiin. Mentiin ensimmäiseen oikeaan suihkuun kuukauteen. Yhdellä poletilla sai viiden minuutin suihkun ja koska hiustenpesun ei toivottu jäävän kesken tällä historiallisella peseytymishetkellä, otimme kaksi polettia molemmille. Kymmenen minuutin suihku ensimmäistä kertaa kuukauteen tuntui hurjalta, virtaava vesi oli todellista juhlaa. Viimeiset minuutit olivat kyllä pelkkää nautiskelua, seitsemän minuuttia olisi riittänyt hyvin. Saimme myös hieman toruja pitkästä suihkusta, kun haimme pyykkituvasta pestyjä vaatteitamme. Seilorin kertoessa edellisen suihkukerran olevan kaukana menneisyydessä, rouvat kyllä ymmärsivät yskän, mutta totesivat meidän tarvitsevan siinä tapauksessa enemmänkin ammetta ja kunnon liotusta, kuin suihkua. Yhtenä iltapäivänä kiipesimme näköalapaikalle Shirley heightsiin, jossa auringonlaskua voi ihailla barbeque juhlien ja steel band musiikin kera. Steel band käsite oli meille ensin hieman hämärä, mutta nyt muutaman kuukauden Karibialla oleilun jä