Seilori ja mä

Tämä teksti on viimeinen blogiteksti. Ainakin toistaiseksi. Eihän sitä koskaan tiedä, ehkä reissuraportit jatkuvat vielä joskus. Nyt on kuitenkin aika keskittyä välillä muihin asioihin.Tämän tekstin kanssa olen tuskaillut kaikista blogiteksteistä eniten. En siksi, että kirjoittaminen itsessään tuntuisi hankalalta, vaan siksi että en ole löytänyt tekstin punaista lankaa. Viimeinen teksti tuntuu erityisen tärkeältä ja olen pohtinut pääni puhki kuinka spektaakkelimaisesti voisin reissuraportoinnin lopettaa. Lopputuloksena on kuitenkin vain ajatuksenjuoksua ja täysin epämahtavaa jorinointia. Jos siis odotit vielä jotain suurta ja maailmaa mullistavaa näkökulmaa tai tapahtumia, joudun valitettavasti tuottamaan pettymyksen. Tämä teksti on tavallisuudessaan erittäin yllätyksetön ja koostuu lähinnä omasta reflektiostani liittyen tähän projektiin. Ihan pienenä extra mausteena saatan mainita jotain tulevista suunnitelmistamme, mutta nekin ovat vasta haaveiden tasolla. Ryhdyin kirjoittamaan tämä...

20.7 klo 21.00 kiinnitimme köydet samassa satamassa, josta vain hieman vajaa vuosi sitten lähdimme kohti tuntematonta. Matkaa oli tuolloin takana 354 vuorokautta ja merimaileja oli kertynyt Suomi-Karibia-Suomi välillä yhteensä 11 941. Aurinkoisessa kesäillassa mielemme olivat täynnä haikeutta, helpotusta ja jännitystä. Haikeutta siksi, että arki jota olimme tottuneet elämään tulisi nyt muuttumaan täysin. Helpotusta siksi, että suuri ja raskaskin urakka sekä tavoite oli saavutettu ja viety toivotulla tavalla maaliin. Ja jännitystä siksi, että meillä oli salaisuus, joka tulisi pian päivänvaloon. Olimme pitäneet Suomeen saapumisemme salassa lähipiiriltämme parhaamme mukaan, sillä halusimme saapua rauhassa ilman ylimääräistä hässäkkää. Halusimme kerätä ensin omat ajatuksemme ja tunnustella rauhassa uutta alkavaa elämänvaihetta. Näin onneksi saimme myös tehdä ja järjestelimme asioita veneellä, pakkasimme, kävimme muutamissa työhaastatteluissa ja hoidimme muita käytännön asioita parin päivä...

Kaikkiahan kiinnostaa raha, joten nyt puhutaan sitten siitä. Ennenkuin lähdimme reissuun viime heinäkuun lopulla, olin päättänyt pistää ylös kaikki kulut vuoden ajalta. Ihan kaikki. Siis ihan jokaista senttiä myöten. Kirjaa pidettiin kaikista vuoden aikana tehdyistä ostoksista ja kuukausittain laskin menot yhteen, jotta pysyimme kärryillä siitä, kuinka paljon rahaa on käytettävissä lopulle ajalle. Kulujen määrä yllätti meidät monella tavalla, isoimpana tietysti yllättävä maston menetys ja siitä aiheutuneet kulut. Karibian ja Euroopankin kallis hintataso verotti meitä huolella ja vaikka teimme harkittuja päätöksiä ja käytimme rahaa vain tarpeellisimmaksi kokemiimme asioihin, ei vene elämä ollut ihan niin edullista, kuin olisimme toivoneet. Listaukseen on lisätty vuoden juoksevien kulujen lisäksi veneen osto, varustelu, ja reissua varten otettujen vakuutusten summat, sillä käytännössä ne ovat myös osa tämän reissun kuluja. Lähdimme liikkeelle siitä, että venettä ei ollut, joten Karibiall...

Suomen lähestyessä olemme alkaneet olla levottomia. Enää ei jaksaisi purjehtia. Euroopan läpi ollaan tultu vauhdilla, purjehduspäiviä on omalla mittapuullani ollut liikaa ja lepopäiviä vähemmän kuin olisi tarvittu. Päivät ovat myös olleet pitkiä. Useita yön yli purjehduksia ja jopa kahden yön yli purjehduksia on myös tehty. Tavoitteena on ollut rivakka eteneminen, sillä resurssit alkavat olla lopussa. Ei huvita maksella ylihintaisia sesonki satamamaksuja, eikä oikeastaan myöskään luuhata ruuhkaisissa ihmismassoissa. Uusien paikkojen näkeminen on jo niin tavallista, että ei kiinnosta enää sen suuremmin edes tutkia etukäteen mitä missäkin voisi nähdä. Yhden päivän pysähdyksen aikana ei muutenkaan ehdi kovin paljoa. Viimeisimmissä kolmessa satamassa emme ole olleet enää edes kovin perillä siitä, missä tasan tarkkaan olemme. Olemme nyt Gotlannissa, kohteessa jonne emme alkumatkalla päässeet ja jonne nyt lopulta onnistuimme saapumaan. Kaunis paikkahan tämä on, niin pääkaupunki Visby kuin m...

Saksan Cuxhavenissa pideltiin sadetta muutama päivä ja tutustuttiin mukavaan perheeseen, joka oli lähdössä muutamaksi vuodeksi pienten lastensa kanssa tutkimaan Välimerta purjeveneellä. Tässä kohtaa omaa reissua tuntuu kummalliselta, mutta toisaalta myös lohduttavalta tietää, että vaikka meidän reissua on tältä erää enää vähän jäljellä, on toisilla vielä kaikki edessä. Muiden reissusuunnitelmien kuuleminen motivoi myös haaveilemaan tulevista matkoista, joille ainakin tällä hetkellä vielä toivomme tulevaisuudessa päätyvämme. Kielin kanavan läpi pääsimme kivuttomasti ja nopeasti, ensimmäiseen sulkuun ajoimme suoraan sisään ja ihan vanhoina konkareina hoidimme kiinnittymisen ja irtaantumisen sen sisällä. Mietimme jopa ääneen, että onpa hullua, että vasta hetki sitten ( vähän vajaa vuosi välissä) olimme tässä samaisessa sulussa kauhusta kankeina kohtaamassa Pohjanmerta ja sen vuorovesi vaihteluita ensimmäistä kertaa. Ei sulkutyöskentely edelleenkään täysin aivot narikkaan hommaa ole, tois...

Ranskasta lähdön jälkeen olemme ehtineet viikossa suhauttaa Saksan Cuxhaveniin asti. Tällä viikolla vaihtui myös kesäkuu heinäkuuksi, eli reissun virallisesti viimeinen kuukausi on startannut! Ensimmäinen pätkä tällä viikolla matkattiin Belgian Oostendeen, jossa stopattiin muutamaksi yöksi huilaamaan. Pestiin veneen kantta ja kylkiä ja kaduttiin sitä melkein heti, kun lokit kakkivat kannelle ja sataman lähistöllä olevista hiekkakasoista (ruoppaushiekkaa) pöllysi tuulen mukana hiekkakerros vastapestylle kannelle. Käytiin myös kaupungilla kävelemässä ja ihmettelemässä valtavaa turistien määrää. Hiekkarantaa oli silmänkantamattomiin ja auringonpalvojat punaiseksi kärvähtäneitä. Matka jatkui kuitenkin pian eteenpäin Hollannin Den Helderiin, jonne osuimme juuri sopivasti ihailemaan suuria purjelaivoja Tall Ship Race tapahtumaan. Den Helderissä sijaitsee Hollannin suurin laivastotukikohta, eli sotalaivat näkyivät ja helikopterit kuuluivat. Satama, jossa huilasimme yöpurjehduksen jäljiltä, s...

Yhtenä päivänä Hampurissa: Hortoilin melkolailla päämäärättömästi pitkin Hampurin katuja ja olin rehellisesti sanottuna ihan pihalla siitä, missä mahdoin olla. Joskus se on kuitenkin paras tapa nähdä ympäristöään ja antaa elämän kuljettaa sinne minne kuuluukin. Kuljin puistoista kadunpätkää ja tuijottelin ajatuksissani milloin mihinkin suuntaan. Katseeni osui muuan herraan, joka nojaili puuhun nurmikkoisella alueella ja tähyili hartaana ylöspäin, kohti viereisen talon ikkunoita. Katsahdin ylös ja huomasin nuorehkon leidin viittoilemassa herralle ikkunalaudalta. Herra ei liikahtanutkaan. Leidi toisti kutsuvan käsiliikkeensä ja tehosti sitä vetäisemällä muitta mutkitta paidan päältään. Rintaliivisillään nainen sitten siirtyi ikkunasta takaisin sisätiloihin. Olin tainnut löytää punaisten lyhtyjen alueelle. Seuraavasta kadunkulmasta kaarsin oikealle ja kappas, olin keskellä St.Paulia ja suoraan Reperbahnin yöelämän keskuksessa. Nyt oli päivä, joten ihan täydessä vauhdissa meno ei kaduilla...

Berliini oli Saksan maaseutujen jälkeen harmaa ja tunkkainen paikka. Shoppailun suhteen Berliini oli ihan ok tarjonnaltaan, ei kuitenkaan mielestäni mitenkään erityisen mahtava. Mukavinta Berliinissä oli ehdottomasti seura, jonka sain paikalle suoraan suomen Kajaanista. Kaupunkiloman päivät täyttyivät metrolla ajelusta, kauppojen koluamisesta (teemana oli uusi vaatekaappi, kun vanhasta ei Karibian auringon jälkeen ole oikeastaan mitään jäljellä), elokuvissa käynnistä ja valtavasta määrästä kuulumisten vaihtoa. Berliinin nähtävyyksiä emme jaksaneet pakottaa itseämme suorittamaan, kaupungin tunnelmaa sai kyllä aistittua muutenkin. Matkustaisinko Berliiniin uudestaan, luultavasti en. Omaan makuun liikaa laatikonmallisia taloja ja liian vähän vihreitä asioita, kuten puita. Kaupunkieloa arvostaville varmasti hyvä kohde, itse kaipasin lehmän lannan hajua. Kun oli taas aika hypätä junaan ja suunnata seuraavaan kohteeseen, oli olo haikea. Olin viettänyt aikaa ensin Thanhausenissa ja sitten Ber...

- Mouling Rouge show oli todellakin upea! Mikäli rakastat sirkusta, teatteria, musikaaleja, upeita pukuja ja esityksiä, tai dramatiikkaa, on tämä viihde todellakin sinua varten. Niin oli kauniita ihmisiä ja rekvisiittaa, että ihan tuli tippa linssiin välillä. Että voikin olla jotain näin ihanaa olemassa ja ihminen saa sellaista kokea! -Kaikki yhteismajoitus hostellihuoneet eivät ole mukavia. Edellisessä tekstissä kehuin kuinka hostellihuoneessa sai olla käytännössä yksistään suurimman osan ajasta ja kokemus oli muutoinkin ihan toimiva. No, viimeisen yöni Pariisissa vietin juna aseman vieressä sijaitsevassa hostellissa, jossa pääsin nauttimaan entistäkin isommasta jaetusta huoneesta. Hieman piti itseään tsempata, kun tunnin tai puolen tunnin välein joku huoneen kahdeksasta asukkaasta rymisteli sisään koko yön läpeensä ja juuri kun tilanne tuntui rauhoittuneen, alkoi sama ralli kun ihmiset alkoivat heräillä ja poistua omille menoilleen aamu neljästä alkaen. Sinä yönä ei paljon nukuttu. -...

Viimeisenä yhteisenä päivänämme azoreilla vuokrasimme auton ja hurruuttelimme menemään pitkin saarta. Sao Miquelin saari oli uskomattoman vihreä ja kasvillisuutta pursusi joka puolelta. Se oli kuin yhdistelmä tropiikin sademetsää ja pohjoisen havumetsää. Välillä vastassa oli tulivuorten kraatereihin muodostuneita laaksoja järvineen, välillä peltoja kirkkaan vihreän nurmikon peittämänä ja toisinaan tiheänä ja korkeina kasvavia metsiä saniaispuineen. Jos olisimme tyytyneet katselemaan vain Ponta Delgadan kaupunkia, olisimme missanneet valtavasti kauneutta. Uskomattomien maisemien lisäksi saarella oli lukemattomia pieniä kyliä, joissa vieri viereen rakennetut talot tönöttivät värikkäinä sikin sokin mutkittelevien katujen varsilla. Kaikkialla oli kunnon maalaismeininki. Rento ja hienostelematon tunnelma näkyi kaduilla ja pelloilla työtä tekevien duunareiden kasvoilla sekä hiljaisen huoltoaseman kulahtaneilla pinnoilla. Kaikkialla tuoksui lehmän lanta ja vähän väliä ropsivat sadekuurot teki...

Ensivaikutelma Azoreista ja Hortasta oli, että siellä tuoksuu jotenkin uskonto. Kaupunki vanhoine rakennuksineen ja rauhallinen, historiaa huokuva tunnelma toi mieleen ristiretkeläisiä ja kirkollisia juhlapyhiä. Tuulinen ja sateinen ilmasto ei tarjoile unelmien rantalomaa, mutta rannikon läheisyys, veneilijät, villapaidat ja valasretket ovat omalla tavallaan hurmaavia. Hortan kaupunki vaikutti kyllä enemmänkin kylältä kuin kaupungilta, sen verran pienestä paikasta oli kyse. Kaikki tarpeellinen Hortasta kuitenkin löytyi. Uusi puhelin vanhan tilalle ( viisi vuotta vanha luurini oli ollut jatkoajalla jo koko reissun, mutta en halunnut uusia sitä Karibialla), tuoreita vihanneksia ja hedelmiä ja muutamia ihan mukavia ravintoloita. Atlantin ylityksen jälkeen kanasalaatti oli Peterin sporttibaarissa unelmieni täyttymys ja sen päälle pääsimme sataman suihkuun, joka ei ollut aikarajoitettu vedenkäytön puolesta! (Oli muuten ensimmäinen suihku kahteen kuukauteen ja ensimmäinen lämmin suihku tänä...

Saint Martinilta matkamme Azorien Hortalle kesti lopulta 23 vuorokautta ja maileja kertyi 2421 (4479 km). Matka sujui pääpiirteittäin hyvin, mitään ei hajonnut eikä kukaan loukkaantunut. Kaikki pääsivät perille asti. Itselleni matka oli fyysisesti ja henkisesti raskas, kuten olin osannut arvatakkin (onneksi meillä oli gastina eli miehistönä isäni, joka paikkasi tilannetta ja jeesasi Seiloria). Noin kaksi viikkoa matkan loppupäästä makasin lähes jatkuvasti vaakatasossa ja voin pahoin. Yököttävä olo, ruokahaluttomuus ja väsymys koettelivat tutuksi opitulla tavalla. Yövahtini onnistuin kuitenkin hoitamaan lähes kaikki, ainoastaan yhtenä yönä Seilori hoiti vuoroni omansa lisäksi. Tässä kohtaa matkaamme lienee turvallista kuitenkin sanoa, että meripahoinvointi ei KAIKILLA KATOA ajallaan tai ole vain luulotautia. Itselläni se iskee päälle ihan tasaisesti joka kerta, kun vene vähänkin vatkaa. Reittimme kulki lopulta suoraan Azoreille, eli emme poikenneet Bermudan kautta. Liian rajuja kelejä ...

Valtameren ylitys numero kaksi on alkamassa juuri nyt. Tunnelma on samaan aikaan innostunut, jännittynyt ja kauhistunut. Ylitys takaisin Eurooppaan merkitsee Karibian aikamme päättymistä (ainakin hetkeksi, tuskin iäksi), joka on tietysti omalla tavallaan haikeaa. Täällä kuitenkin kesä ja hurrikaanikausi lähestyvät, joten lämpötila ja ilmankosteus alkaa olla vähän liian rajua pohjolan kasvatille. Niimpä Euroopan kesä ja hieman inhimillisempi lämpötila kutsuu meitä jo ilolla luokseen. Aikansa kutakin. Matkaamme kohti Eurooppaa kolmen hengen miehistöllä, eli Seilori, isäni ja minä. Pohdiskelimme joitain päiviä sitten Seilorin kanssa, että olemme tässä varmaan viemässä isääni elämänsä merihätään. Saa nähdä mitä mieltä tästä ollaan muutamien viikkojen kuluttua. Toistaiseksi kaikki on kuitenkin sujunut suunnitellusti ja valmistelut ovat edenneet mallikkaasti, eikä viime hetken ongelmia ole (ainakaan vielä) ilmaantunut. Lyhyenä koontina Karibian ajasta pieni kertaus, ttapahtumat ovat edenne...