Lähtö ja ensimmäinen avomeripurjehdus

Köydet irrotettiin suunnitelman mukaisesti sunnuntaina 31.7.2022. Kello näytti tuolloin 14.48 ja satamassa ei ollut onneksi mitään lähtösaattuetta, joten lähtö sujui rauhallisesti ja saatiin keskittyä omiin tunnelmiin. Tunnelmat tosin oli lähinnä sitä luokkaa, että täytyykö vielä käydä vessassa vai ei. Molemmilla oli mahassa jännityksen tunnelmaa. Eräs laiturissa ollut mies kyllä tervehti ja kysyi onko neitsytmatka kyseessä, oli huomannut että veneen nimi oli vaihtunut ja ilmeisesti seuraillut valmistelujamme pitkin kesää. Hymyilimme hänelle ja Seilori mumisi jotain vastaukseksi. Ei tehty tästä nyt sen suurempaa numeroa...

Ensimmäiset päivät saaristossa olivat aurinkoisia ja tuuli leppoisaa, ei tuntunut siltä, että oltaisiin pidemmällä matkalla. Vähän kai toivottiin, että oltaisiin jo kauempana. Sitten yhtenä päivänä löydettiin itsemme Utön saarelta. Se on ilmeisesti eteläisin asuttu saari suomessa. Siinä goolge mapsia katsellessani sitten yhtäkkiä upposikin tajuntaan, että tästä kun lähdetään, niin ei olekaan sitten yhtään mitään enne Ruotsia. 

Meidän ensimmäisen kohteen oli päätetty olevan Gotlanti. Seilori seuraili tuulensuuntia ja ilmoitti, että meitä on vastassa vastatuuli. Tarkoittaa kuulemma epämukavaa menoa. Joojoo, ajattelin. Sehän oli tiedossa että epämukavaa tulee olemaan. Mutta että kuinka epämukavaa, se selvisi ensimmäisen 15 minuutin aikana ja sitä ihanuutta jatkuikin sitten yhtäjaksoisesti melkein kaksi vuorokautta, lukuunottamatta niitä hetkiä kun olin onnellisesti taju kankaalla uupumuksesta tai pahoinvointilääkkeestä johtuen. Välillä kuvittelin, että Cruella ei voi kestää sellaista höykytystä, vaan se natisee hetkenä minä hyvänsä liitoksistaan. Tavaroita lenteli, jokainen aalto tuntui kuin olisi törmätty kiveen ja sisätiloissa oli meikäläisen voinnilla mahdotonta olla. Niimpä vietin suurimman osan matkasta maaten ruorin juurella lattialla kippurassa, oksennus ämpäriä halaillen. Kerran tokenin hetkellisesti sen verran, että Seilori istutti mut ulkokaiteen ja istuma laatikon väliseen kohtaan, johon mut sai tunkattua liikkumattomaksi. Siinä sitten tapitin horisonttiin sivusuunnassa sen ämpärin kanssa ja mietin että rairai mitä elämää. Kovin pitkää lepoa ei Seilori kyllä saanut, kun jo taas piti päästä makuuasentoon lattialle. Suoritin vielä yön aikana muutaman parin tunnin vahdin oksennusta pidätellen, kun en vaan voinut antaa Seilorin valvoa koko matkaa. Sivusilmällä pystyin hieman kuikuilemaan yön pimeydessä loistavia Itämeren tähtiä. Hienoltahan ne näytti, mutta sitten taas oksetti. Se vahti päättyi taas ämpärille jutteluun, kun olin niin kovasti pinnistellyt kasassa pysymistä vahdin ajan.

Eihän me sitten ihan Gotlantiin päästy, vaan Nåttarön vierasvenesatamaan ruotsin rannikolla. Oltiin kyllä molemmat helpottuneita kun vihdoin päästiin pysähdyksiin. Ensimmäistä kertaa pariin päivään upposi ruoka ja juoma kitusiin ja ensimmäistä kertaa viikkoon päästiin suihkuun. Jep, ei oo paljon tullut peseytymismahdollisuuksia vastaan. Se suihku tuntui kyllä taivaalliselta. Ajettiin molemmat viiksemme pois ja tunnistettiin taas että kappas, mähän tunnen tuon tyypin.

Nyt kun ollaan toivuttu vuorokauden verran täällä satamassa, alkaa kauhu edellisestä merimatkasta hieman tasaantua. Ja huomennahan me taas lähdetään jatkamaan matkaa. Mihinköhän, se varmaan selviää sitten kun päästään sinne. Vaihtoehtoja on muutama, mutta sen olen ehtinyt jo oppia, että tuulen mukaan kun mennään, voi suunnitelma muuttua useita kertoja tunnissa. Tässä jos jossain tulee oltua epämukavuusalueellaan ja treenattua kärsivällisyyttä ja suunnitelmien muutoksia lennossa.

Vaikka tällä hetkellä fiilis ei ole kaikista luottavaisin reissun jatkumisen ja pahoinvoinnin sietämisen suhteen, en aio luovuttaa. Kauniit maisemat saarissa, joissa ollaan poikettu, on olleet näkemisen arvoisia. Yhteinen aika on ollut odotettua ja uuden rytmin opettelu ottaa tietysti aikansa. Ehkä se vapauden tunne jossain kohtaa löytyy. Rintaliivit on ainakin muuttuneet pelastusliiveiksi, se on parasta vapautta!