Hyvästi Guodeloupe, täältä tullaan Antiqua!

Guodeloupe tarjoili meille maston menetyksen jälkeisenä kahtena extra viikkona kaikenlaisia tuntemuksia. Ajatukset epätoivon ja ikuisen Deshaiesiin jumittumisen aallonpohjasta alkoivat kuitenkin kohota, kun ensin pääsimme näkemään karnevaali humua Pointe Pitressä ja sen jälkeen suopeita tuulia sääkartassa. Masto case on siinä pisteessä, että ei auta kun pistellä moottorilla menemään ja karauttaa kohti Saint Martinia, mahdollisen uuden mastomme olinpaikkaa. Sitä ennen ajatuksena on kuitenkin poiketa Antiqualla, jonne alkuperäisen suunnitelman mukaan oli tarkoitus mennä. Antiqua sattuisi sopivasti matkalle ja katkaisisi hieman noin 120 mailin moottorointi urakkaa.

Viimeisenä päivänä Deshaiesissa pohdiskelin, mitä kyseisestä paikasta jää mieleen. Öisinkin tasatunnein lyövää kirkonkelloa ei tulisi kovin ikävä, eikä myöskään aamukahdelta kuorolauluaan aloittavia kukon retaleita. Sen sijaan suloisia kilpikonnia, jotka nousevat veneen vierellä haukkaamaan happea ja haahuilevat rauhaksiin juurikaan häiriintymättä vaikka niiden vierellä snorklailisi, tulisin kaipaamaan. Kilpikonnia bongaillessa nähtiin viimeisellä Deshaiesin snorklausreissulla muuten myös erikoinen esitys, kun kaksi kalaa ikäänkuin huusivat toistensa suuhun veden alla. Niillä oli selkeästi menossa jokin suuremman luokan kina ja äänettömyydestä huolimatta ärtymyksen määrän pystyi aistimaan. Niiden välillä oli tuskin sentin verran vettä, niin intensiivisesti ne suut ammollaan toisilleen uhittelivat.

Kaduilla juoksentelevat emokanat tipuineen, koloihinsa kipittävät rapuset sekä hauskat veteen syöksyilevät pelikaanit olivat myös Deshaiesissa vekkuleita seurattavia. Erikoismaininta ja suurin hatunnosto kylän muistojentekijänä menee kuitenkin eräälle leipomolle suoraan dinghy laituria vastapäätä. Leipomon myyjä ruokki meitä mitä parhaimmilla patongeilla lähes päivittäin, puhumattakaan niistä taivaallisista leivoksista, joilla itseämme lohdutimme kerran jos toisenkin. Niitä suklaamuffinseja jäämme kaipaamaan. Leipomon huikeuden olivat huomannut myös muut veneilijät, sillä satoi tai paistoi, niin jonoa riitti. Siinä paikassa oli hyvät energiat. Hyviä energioita tarjoilivat myös uudet ystävämme, saksalainen purjehtija pariskunta, joiden kanssa vietimme mukava illan sundownereiden ( drinkit auringon laskiessa) merkeissä ja joilta saimme myös apua väliaikaismaston rakennuksessa. Yhteiset seikkailut jatkuvat vielä, sillä molempien veneiden suunta on kohti Antiquaa.

Matka kohti Antiquaa ei ollut mukavuuden huipentuma. Vaikka keli valittiin mahdollisimman tarkkaan, oli aallokko lähes vastainen ja hankala. Väliaikaismasto tasapainotti matkantekoa jonkun verran, mutta eron normaaliin purjehdukseen huomasi kyllä selkeästi. Normaalisti sellaisessa kelissä meno olisi ollut leppoisa peruspäivä, nyt se oli yksi hankalimmista keleistä joissa muistin olleeni. Seilori ohjasi paljon käsin ja yritti ottaa tulevia aaltoja vastaan hieman lempeämmin. Itse makasin perinteisessä sijainnissani, eli istuinlaatikon lattialla ja voin pahoin. Auringonpaahteen takia siirryin jossain kohtaa sisätiloihin, joissa nuokuin tajuttomuuden rajamailla ja podin pahoinvoinnin lisäksi lievää nestehukkaa. Noin kahdeksan tunnin matkanteon jälkeen nostimme Antiquan lipun tulitikun kokoiseen väliaikaismastoomme ja huokaisimme helpotuksesta, kun ankkuroimme (ankkurointi onnistui ykkösellä, jes!) Freemans bayhin English Harbourin edustalle. Maisema näytti todella kauniilta ja olo oli kuin voittajalla. Me selvittiin Antiqualle! Jännitys matkanteosta traagisen maston menetyksen jälkeen oli vaivannut molempia, eikä huonovointisen päivän aikana pystynyt edes laittamaan ruokaa. Niimpä illallisen syötyämme alkoi molemmilla silmät painua kiinni ja unta tulikin vedettyä palloon ihan kellon ympäri.

Ankkuripaikkamme vesi on täällä todella kirkasta ja auringonlaskut ihan uudenvärisiä. Tunnelma täällä olosta on mahtava. En ole varma johtuuko riemun määrä itse paikasta vai enemmänkin siitä helpotuksesta, että matkamme vielä jatkuu. Uuden paikan tuoma innostus on pirskahtelevaa ja elämä tuntuu taas jatkuneen sen oltua pysähdyksissä. Kuinka nautinkaan, kun nakkikeitot veneen ulkotilassa syötyämme nousimme ja edes siivoamatta lautasia pois pöydästä vain syöksyimme uimaan viileään veteen. Näinhän olisimme voineet tehdä missä tahansa aiemminkin, mutta vasta nyt todella osasin nauttia siitä. Synkät pilvet pään sisältä on ajettu pois ja kiitollisuus on tullut tilalle.

On ollut hauskaa käydä ihmettelemässä kalliita ja huikean kokoisia luksusjahteja satamassa. Niiden kannella henkilökuntaa kuhisee kuin muurahaisia ja jokaista kulmaa ja mutteria on kiillotettu niin huolella, että niistä näkee oman peilikuvansa. Joissain jahdeissa on ”autotalli” veneen takana, josta paljastuu hillittömiä miniveneitä maihin kulkemista varten tai vesijettejä kruisailuun. Veneiden kannella on vesileluja laidasta laitaan ja eräällä oli jopa oma helikopteri!

Eräs viisas purjehdushenkilö (taisi olla Tuomo Meretniemi podcastissaan Keinuva koti) on tainnut sanoa jotain sen tyylistä, että jos sinulla on jokin ongelma, niin se on hetki jolloin saat eniten kavereita. Tämä on osoittautunut paikkansa pitäväksi toteamaksi, sillä maston menetyksen jälkeen monet uteliaat ovat tulleet jutulle tiedustelemaan tilanteesta. Yhtä lukuunottamatta ( erään pariskunnan kommentti oli, että olemme olleet vain huolimattomia, mikä ei tuntunut kovin reilulta kuulla tällaisessa tilanteessa) kaikki ovat myös olleet hyvin tsemppaavia ja osaa ottavia, tunteneet tuskan kanssamme ja halunneet jotenkin auttaa.

Täällä Antiqualla törmäsimme aikaisemmin tapaamaamme seilaaja kaksikkoon, joka muisti meidät Deshaiesista ja vilkutti Antiqualaisen baarin yläkerrasta niin ilahtuneesti meidät nähdessään, että luulimme lähettyvillä olevan vähintääkin kuninkaallisia. Hämmentyneinä kiipesimme katsomaan keitä nuo tuntemattomat vilkuttajat olivat ja tunnistimme heidät lopulta aikaisemmin kohtaamiksemme tsemppaajiksi. Olivat kovasti meidän polojen tilannetta miettineet ja tarjosivat drinkit. Saimme myös paljon hyviä neuvoja ja mahdollisuuden ostaa heiltä käytettynä purjeen, mikäli se olisi oikean kokoinen. Dinghy laiturin luona taas tanskalainen merten mies huudahti meille jo kaukaa, että ettekös te ole ne suomalaiset?! Tunnistimme itsemme suomalaisiksi ja taas oltiin jutulla uuden tyypin kanssa. Naapuriveneen asukkaaksi osoittautunut herra kutsui meitä iltasella jo mukaansa torstain rientoihin.

Näin uusiin ihmisiin täällä kai sitten tutustutaan. Nähdään joku jossain kertaalleen ja seuraavalla kerralla kun nähdään, niin ollaankin jo vanhoja tuttuja. Suomalaiselle tämä on kyllä ihan kummallista ja outoa. Toisaalta se on myös ihan tervetulluttakin vaihtelua, sillä onhan se hauska kuulla muiden tarinoita ja jutella välillä jonkun muunkin, kuin vain toistemme kanssa. Joku ihan uskomaton tyyppi oli esimerkiksi tehnyt dinghystään purjeen, menetettyään oikean purjeensa merellä ja ohjaillut kahden narun avulla mastossa roikkuvaa kumivenettä puolelta toiselle. Melkoinen suoritus!

Nyt seuraamme tarkasti säätä ja kun hyvä hetki koittaa, lähdemme kohti Saint Martinia ja uutta mastoa. Antiquan visiitti tulee jäämään harmillisen lyhyeksi, mutta kello tikittää kohti hurrikaanikautta ja aikaa ei ole hukattavaksi. Antiqualla on silti vielä muutamia jännittäviä kohtaamisia jäljellä, niistä lisää ensi kerralla.