Huomioita kuluneilta viikoilta osa 2

-Sargassolevä kelluu marjoillaan. Levää on näkynyt meressä pitkin matkaamme jo vaikka kuinka kauan, mutta vasta nyt tutkailimme erästä yksilöä lähemmin. Nippu levää nousi veneeseen oikeastaan tartuttuaan onkeen ja tuo ruskea vesikasvi olikin läheltä tarkasteltuna ihan erinäköinen, kuin kakkalautan lailla meressä kelluessaan. Kasvi oli täynnä pieniä ”marjoja” jotka olivat täynnä ilmaa. Kun marjan puhkaisi, ei sisällä ollut siis näennäisesti yhtään mitään. Levä siis kelluskelee menemään noilla ilmatäytteisillä kellukkeillaan. Kaikenlaisia väksätyksiä sitä luonto keksii.






-Merivesi ruostuttaa kaiken. Siis ihan kaiken. Kaikki mihin merivesi on kosketuksissa, ruostuu lähes välittömästi. Merivedellä huuhdellut astiat menettävät pinnoitteensa, merivedelle altistuneet työkalut muuttuvat ruskeiksi ja ymmärrettävästi kaikki veneen osat ja varaosat, (varsinkin ne halppikset) hapertuvat pikkuhiljaa olemattomiin. Sama ilmiö tapahtuu valitettavasti myös monille asioille, vaikka ne eivät olisi edes suorassa kontaktissa meriveteen. Suolasirottimen suuaukko ruostuu, hupparin vetoketju muuttuu sinertäväksi ja alkaa kupruilla, jopa ne astiat tai aterimet, joita ei ole käytetty, alkavat ruostua. Suomessa meri ei ollut näin suolaista, kuin mitä se on ollut lämpimiä vesiä lähestyttäessä, joten lähtiessä kuvittelin joidenkin lempikippojeni vielä näkevän päivänvaloa paluumme jälkeen. Totuus näyttää kuitenkin olevan se, että tältä reissulta ei palaa kuin auringon haalistamia repaleisia tekstiilejä ja ruosteen pilaamia teräs tuotteita.

-Juomavesi oli puhtaanpaa Euroopassa. Tämä ei välttämättä yllätä ketään, mutta käytännössä sen huomaa siitä, että juomavettä puhtaammaksi suodattava masiina keittiön hanassa on tätä nykyä jatkuvasti tukossa ja sen siivilää puhdistaessa tulee ajatelleeksi, että kyseinen hankinta oli paras ajatus ikinä. Sen verran on ilkeän näköistä tavaraa nimittäin jäänyt siivilän vangiksi ja jäänyt kulkeutumatta omaan elimistöön. Kaikki epäpuhtaudet eivät varmasti siihenkään laitteeseen pysähdy, mutta on tässä onneksi totuteltu bakteerikantojen muutokseen pikkuhiljaa, joten ehkäpä kroppa kestää pienen altistuksen. Ainakaan ei olla vielä kertaakaan sairastuttu juomavesistä!

-Turismia varten rakennetut infrat aiheuttavat ärsytystä. Karibiaa ja sen saaria mainostettettaessa valokuvissa kaikki on kiillotettua ja oikeat kuvakulmat valittu tarkkaan. Näinhän maailma nykyään toimii ihan kaikkien asioiden suhteen, näytetään ne parhaat puolet ja rajataan kuvasta ulos se, mikä ei imartele. Ongelmana on se, että pöljän ihmisen aivot luovat näiden kuvien perusteella mielikuvan ja unelman paikasta tai tuotteesta, jota ei oikeasti ole sellaisenaan olemassa. Näin on käynyt itselleni useita kertoja aikaisemmin esimerkiksi rantalomaa varaillessa ja lopputuloksena on sitten pettymys, kun luonnossa paikanpäällä ei odotakaan paratiisia, vaan ehkä vain yksittäisiä kauniita paikkoja harvakseltaan. Tämä ilmiö on mielestäni erittäin vahvana täällä Karibialla. Ne muutamat näköalapaikat tai sattumalta vastaan tulleet kohteet ovat olleet kyllä kauniita, mutta mainoslehtien sivuilla nähtävät fotot on kyllä suurimmaksi osaksi otettu niistä turisteja varten siistityistä ja hauskasti maalatuista kävelykaduista, jotka on tungettu täyteen kiinakrääsää ja massatuotettuja matkamuistoja. 85 prosenttia paikoista täällä ei näytä siltä.

-Ruoka-aineiden saatavuuden haaste on näyttänyt Atlantin tällä kantilla uudenlaisia puolia maailmasta. Yltäkylläisyyteen tottuneena sitä kuvittelee, että kauppaan mennessä sitä vain ostaa kaikki ne tarvikkeet, mitä on päättänyt hankkia. Euroopassa ruokakauppoja ja vielä niitä suuria ruokakauppoja, oli tarjolla lähes kaikkialla. Täällä saarien kohdalla tuotteiden saatavuus ei ole itsestäänselvyys, sillä monet tarvikkeet täytyy kuljettaa paikalle jostain muualta. Tämä lisää tuotteiden hintaa ja vähentää saatavilla olevien tuotteiden määrää. Kaupat ovat pieniä, tuotteita vähän ja nekin turistihinnoilla kuorrutettuja. Vihannesten ja hedelmien suhteen ei olla enää juhlittu (alkumatkasta Euroopassa saatoimme syödä päivälliseksi salaatin, nyt se on vain kaunis haave). Nuhjuisia ja nopeasti pilaantuvia vihanneksia ei viitsi poimia kaupasta mukaan, joten ruokavalio on muuttunut säilykepainotteiseksi. Vesimelonin puolikas 10 euroa, paprika 5 euroa, ananas 7 euroa. Silloin kun hinta-laatu suhteeltaan oikea tuote löytyy, kannattaa se ostaa. Seuraavaa kertaa saattaa joutua odottamaan. Onni on, jos sattuu löytämään torille oikeaan aikaan. Torilta vihannes valikoima on parempi, tuotteet säilyvät pidempään ja ovat edullisempia.

-Ankkuroinnin vaikeus on ollut uusi haaste meren kasvillisuudesta johtuen. Ankkurointi ei tunnu menevän yhdellä eikä kahdellakaan kerralla putkeen, vaan ankkuri luistaa ketjun määrästä riippumatta. Pohjassa on kasvillisuutta (ei korallia vaan jotain merilevää) siellä täällä ja väleissä pieniä plänttejä hiekkaa. Jos osuu hiekkaan, ankkuri pitää, jos taas osuu kasvillisuuteen niin ankkuri ei pidä. Jonkin verran kirkkaassa vedessä tätä pystyy silmällä määrittämään, mutta aika sattumapeliä tuntuu olevan. Aiheuttaa harmaita hiuksia tuulenpuuskan tullessa, kun vene alkaa ankkuri perässään laahaamaan kohti muita veneitä tai jotain mihin ei saisi osua.

Sellaisia huomioita tähän väliin. Tällä hetkellä seikkailemme Guodeloupella. On nähty asumaton vuohi saari, uitu tulivuoren lämmittämässä vedessä ja jynssätty veneen pohjaa puhtaaksi kertyneestä kasvustosta. Vielä vähän snorklailua ja sitten suunnitelmissa on jo siirtyminen Antiqualle. Kysyin Seilorilta mitä viimeisimmät viikot ovat hänelle opettaneet ja vastaus oli että ”täytyisi ottaa rauhallisemmin ja olla enemmän”. Tämän allekirjoitamme kyllä molemmat. Perusasioiden äärellä jatkamme seuraavaan viikkoon.


Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mitä vuosi purjevenessä maksoi ?

Herra ja Rouva Seilori

Viimeinen teksti