Ranskassa taas, mietteitä Martiniquella

Matkalla St.Lucialta Martiniquelle näimme matkamme kolmannen delfiinilajin. En ole toistaiseksi saanut selville lajikkeen nimeä, mutta lyttykuonoisia ja vaaleanpunaisella mahalla varustettuja olivat. Ensimmäiset kaksi lajia, joita on tullut vastaan ovat olleet common dolphin eli perus delfiini ja pullonokkadelfiini. Lyhyellä merimatkalla saarien välillä seurattiin valtavien merilintujen raivokasta kalastusta, kun ne syöksyivät suoraan veteen tai jahtasivat lentokaloja veden pinnalla. Aallokko oli äkäistä ja sain jälleen pitkästä aikaa nauttia oikein kunnon matkapahoinvoinnista. Onneksi Sainte Anneen ja Le Mariniin johtava lahti tuli nopeasti vastaan ja meno rauhoittui.

Voisin kuvailla tätä lahtea ruuhkaisaksi. Luulimme että Rodney Bayssa oli paljon porukkaa, mutta se oli totisesti väärin luultu. Täällä on jengiä kun pipoa ja omaa ankkuripaikkaa sai oikein etsiä veneiden väleistä. Matkaa satamaan jää jonkin verran ja jos mielii veneeltä maihin, täytyy ensin ajella loputtomalta tuntuva matka dinghyllä. Aallokkoa tälläkin lahdella mahtuu muodostumaan ja se johtaa siihen, että dinghyllä ei pääse koskaan kuivana maihin. Vesi roiskuu enemmän tai vähemmän joka ajolla. Välillä vesiroiskeet kastelevat vain osittain ja tuntuvat ihan mukavilta auringon porottaessa. Kyllähän ne nopeasti sitten kuivuvatkin. Toisinaan taas vettä tulee niskaan niin urakalla, että voisi osallistua suoraan miss märkä t-paita kisoihin. Ja sitten on vielä se mahdollisuus, että taivaalta roikkasee sadekuuro juuri silloin, kun ollaan yhtä pitkän matkan päästä veneeltä ja maista. Dinghy ei varsinaisesti ole lempparijuttujani tässä purjehdusreissu maailmassa, mutta välillä se on vain kestettävä, että pääsee maihin jaloittelemaan tai touhuamaan tarvittavia toimia. Ylpeänä voin kuitenkin todeta, että pääsen jo dinghyn kyytiin ja pois sieltä ilman suurempia haasteita ja koko lahden täyttävää mekastusta. Alkuun kiikkerään kumipaattiin nouseminen tuotti hieman harmaita hiuksia ja hermoromahduksia...

Jumahdimme Le Marinin edustalle hieman pidemmäksi aikaa, kuin oli tarkoituskaan. Täältä sattui löytymään onneksemme hitsausta taitava ja sellaiseen tarvittavat koneet omaava paikallinen nuori mies, joka parhaillaan fiksailee Atlantin ylityksellä tuhoutunutta tuuliperäsimen ohjain osastamme. Se toivottavasti valmistuu alkuviikosta, köyhdyttää meitä taas hieman (ei silti niin paljon kuin St.Lucialla työn tekemään tarjoutunut tyyppi olisi meitä köyhdyttänyt) mutta antaa sitten mahdollisuuden jatkaa matkaa ja keskittyä muihin asioihin. Täällä ollaan nyt sitten pesty pyykit kahden kuukauden ajalta, hommattu uudet aurinkopaneelit ja käyty pitkästä aikaa isommin ruokakaupassa. Le Marin on ilmeisesti Karibian suurimpia satamia ja ruokakaupat sataman läheisyydessä todella ovat veneilijän unelma. Sen lisäksi, että ostoskärryillä pääsi Leaders Price nimisessä kaupassa ihan laiturille dinghyn viereen asti, niin säilykkeitä ja kuivatuotteita löytyy laaja valikoima, eli juuri niitä kamppeita jotka säilyvät hyvin ja ilman kylmäsäilytystä. Valikoimassa on myös paljon tuttuja, eurooppalaisia tuotteita ja hinnat ovat kohtuullisia ja euroina ilmaistuina. Paikalliset hedelmät ja vihannekset ovat hyviä ja edullisia ja sain vihdoin kokkailla jopa jättikatkarapuja, joita oli hyvin tarjolla. Kokkailusta tulikin mieleen, aikaisemmin mainittu dasheen oli maistuva, perunan korvaava tuote ja hieman ylikypsennettynä (varmuuden vuoksi) ei aiheuttanut kuolemaa eikä muitakaan oireita.

Koska olemme nähneet Martiniquesta vasta tätä eteläpäätä, en pysty vielä antamaan kovin syvällistä analyysiä saaren annista. Sen verran voin kuitenkin jo tässä vaiheessa todeta, että maisemat on täällä jotenkin avarampia. On peltoja ja muita laajoja alueita, joilta kasvustoa on siistitty. Myös katujen varsilla ja pihoissa nurmikkoa on ajettu, kukkia istutettu ja ”viidakko” on enemmän kurissa kuin St.Lucialla. Ihmiset ovat myös mukavampia ja jotenkin ennakoitavampia käytökseltään. Tunnelmaa kuvaa mielestäni hyvin se, että toisin kuin aikaisemmalla saarella, täällä uskalsin käydä kävelemässä itsekseni. Toivottavasti tämä fiilis säilyy myös muualla Martiniquella.

Olemme suunnitelleet myös hieman tulevaa reittiä. Reissua on jäljellä puolisen vuotta, mutta aikaa Karibialla vain kolmisen kuukautta. Toukokuun tietämillä on nimittäin jo kiirus lähteä ylittämään Atlanttia toistamiseen, sillä hurrikaanikausi starttaa kesäkuulla ja sitä ennen täytyy olla pois alta. Tämä aiheuttaa jonkun verran harmitusta, sillä kolme kuukautta on lyhyt aika kiertää niin monia mielenkiintoisia paikkoja, kuin täältä löytyisi. On tehtävä siis valintoja sen suhteen, mitä priorisoidaan. Paluumatkan ajattelu tuntuu myös kummalliselta tässä kohtaa, kun ollaan vasta juuri päästy tänne kohde maisemiin. Fakta on kuitenkin se, että vuodenkierto ja budjetti päättävät joitain asioita meidän puolestamme ja niissä rajoissa on sitten toimittava. Samalla päähän on alkanut ilmestyä ajatuksia siitä, että kuinka asumis- ja työkuviot sitten Suomeen palatessa järjestetään. Vaikka on sanomattakin selvää, että nyt ei kannattaisi niitä asioita stressailla ja kyllä ne sitten järjestyvät kun aika on, niin niitä huomaa miettivänsä enemmän kuin aikaisempina kuukausina. Mietippä omalle kohdalle, että puolen vuoden kuluttua sulla ei olisi asuntoa, tuloja eikä edes varmaa tietoa missä kaupungissa, (tai jopa missä maassa) alat näitä kaikkia kasailemaan. Tilanne ei toki ole mitenkään mahdoton, mutta oman pään sisällä käytävää suunnittelutyötä olisi mukava päästä jotenkin lähestymään. On kohtuullisen hämmentävää, kun elämän lähes jokainen osa-alue on mietittävä ihan nollasta. Ehkä tämän asian kanssa kipuilu on osa matkan kasvutarinaa, on vaan kestettävä epätietoisuutta ja annettava ajan kulua.