Paniikki iskee

Kesäkuu 2022

Hirvee duuni tässä reissun järjestämisessä. Koko ajan täytyy olla ostamassa jotain, varaosia, uusia osia, turvavarusteita, lääkkeitä, jätteiden lajitteluun sopivaa kippoa, saapasta, paukkuliiviä, vaahtosammutinta, tutkaheijastinta, piuhoja, köysiä ja niin edelleen. Massit alkaa huolestuttavasti hiipua, kun kaupassa saa ravata useita kertoja päivässä ja joka reissulle humpsahtaa satanen jos toinenkin. Ja kuten rahat, alkaa loppua myös aika. Viitisen viikkoa on aikaa lähtöön ja veneellä, joka Cruellaksi on ristitty, on vielä kaikenlaista laitettavaa. Seilori suuntaakin luultavimmin viimeiseksi kuukaudeksi lähes kokonaan veneelle ja meikäläinen koittaa sitten suhata paikalle milloin töiltä ehtii. 

Vene on kuitenkin vesillä ja koepurjehduksella tehtyjen havaintojen perusteella toimii kuten pitääkin. Ankkurivinssi osoittautui vähän surulliseksi tapaukseksi, 60 metriä kettinkiä kun vinssaa käsivoimin noin 4cm kerrallaan kyytiin niin siinä ehtii jo miettiä elämänsä uusiksi moneen kertaan. Mukavan lisämausteen saa vielä, kun ankkurointi on suoritettu sellaisessa kurakasassa, että jokainen vinssaus lennättää sameaa lillinkiä niskaan ja veneen kannelle metrin säteellä. En tosiaan tiedä miksi kettinki ei noustessaan veden läpi putsaannu. Loppuhuipennuksena vielä ankkurin syliin kertynyt kurainen köntsä, joka näyttää juuri siltä itseltään. Jes, niin siistiä! Tyylipuhdasta laituriin tuloa täytyy vielä vähän harjoitella, melko rytinällä menee vielä toistaiseksi. Mutta eikai se niin haittaa, jos pääsääntöisesti tarkoitus on viettää aikaa luonnonsatamissa, niissä ei ainakaan telo muita...

Suurimman paniikin aikaan sai kuitenkin matkapahoinvointi, jonka läsnäolo edelleen tänäkin vuonna ilahduttaa. On se vaan niin ihanaa riepottaa itseään 4-8 tuntia jäätävässä horkassa veneen ulkotilassa ja koittaa tuijottaa horisonttiin. Oksu meinaa tulla jos yhtään eväänsä liikauttaa ja voimattomuus hiipii koko kroppaan. Ei pysty syömään, ei olemaan avuksi purjehduksessa, ei tekemään siis yhtään mitään! Siinä huonon olon keskellä sitä sitten miettii, että onpa ihminen viisas, kun myy kaiken omaisuutensa ja hylkää kaikki sosiaaliset suhteensa, ammatilliset haaveensa ja ihan kaiken arjen mukavuuden sen takia, että voi sitten yökkäillä vuoden verran purjeveneessä. Ja rehellisyyden nimissä, mä en edelleenkään edes tykkää purjehtia. Alusta asti olen tykännyt vesillä olosta, luonnosta ja veneessä asumisesta. Mutta se liikkumis osuus, missä säädetään lepattavien ja ränkyttävien purjeiden, vaijerien ja muun navigaatio merkkien siristelyn kanssa, niin ei. Ei vaan sitten nappaa yhtään. Mutta opettelen kiltisti silti, ehkä siitä jossain kohtaa tulee ihan kivaa, tai edes ok. Jos huonovointisuus lakkaa niin se on varmaan ihan ok. Mutta eihän tässä kyllä mitään järkeä ole silti ja sekös sitä paniikkia aiheuttaa. Onneksi tykkään kuitenkin haasteista ja uuden oppimisesta. Niistä näkökulmista tämä seikkailu tuntuu vielä  mielekkäiltä.